Watson Health Cloud Finland (WHC Finland)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumero7679/31/2016


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 2 176 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.01.2017

Hankkeen päättymispäivämäärä31.03.2019


Tiivistelmä

Hankkeessa selvitetään IBM:n kehittämän, ainutlaatuisen, Watson Health Cloud (WHC) kognitiivisen tietojenkäsittelyn teknologian soveltuvuutta osaksi Suomen terveysalan kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kokonaisuutta.

Hanke toteutetaan Jyväskylän yliopiston, KELA:n, SITRA:n, KSSHP:n, KYS:n ja HUS:n sekä IBM: asiantuntijoiden yhteistyönä. Hankkeessa kartoitetaan suomalaista terveystietojen kokonaisuutta ja sen soveltuvuutta analysoitavaksi IBM:n WHC -teknologian kyvykkyyksillä. Jyväskylän yliopisto jatkoanalysoi IBM:n tuottamaa tietoa, ratkaisuja ja alustavia testituloksia omilla tutkimuksillaan ja testeillään. IBM tarjoaa tukeaan WHC teknologian mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen mm. IBM-JYU workshoppien kautta, joissa hankkeen aikana syntynyttä aineistoa, tietoa ja ratkaisuja analysoidaan ja kehitetään.

Hanke nostaa Suomen uudelle tasolle IBM Watson teknologioiden mahdollisuuksien ymmärtämisessä ja soveltamisessa. Kysymys on mittavasta paradigman muutoksesta digitaalisessa maailmassa ja teknologiasiirrosta Suomeen. Hanke tuottaa tietoa siitä, kuinka uusi teknologia edesauttaa kansallista terveysalaa tehostamaan toimintaa, parantamaan palveluja sekä kehittämään uutta liiketoimintaa. Tuloksista kerrotaan yli 20 eri tilaisuudessa. Lisäksi hankkeesta tiedotetaan eri medioiden kautta (radio, TV, sanomalehdet, erikoislehdet, hankkeen www sivut).


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)

Yhteyshenkilö (kyllä/ei)Kyllä


Päävastuullinen yksikkö


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset

  
Go to first page
  
Go to previous page
  
1/3
  
Go to next page
  
Go to last page
  

Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:38