Atte Arffman
Henkilökunnan yhteystiedot saatavilla yliopiston yhteystietohausta. ORCID-linkki: https://orcid.org/0000-0003-0566-6955 |
Yleiskuvaus
Olen historian väitöskirjatutkija Historian ja etnologian laitoksella. Päätutkimusalaani on ympäristöhistoria, mutta tutkimukseni sivuavat lisäksi Yhdysvaltain aate-, poliittista- ja taloushistoriaa sekä sanomalehtihistoriaa. Olen myös perehtynyt erilaisiin inhimillistä ja ei-inhimillistä kollektiivista toimijuutta koskeviin kysymyksiin, sekä luonto-kulttuuri-dikotomiaa käsitteleviin teoreettisiin keskusteluihin.
Ympäristöhistorian alan artikkeliväitöskirjassani (Americans and the Politics of Nature: Mechanism of Politicization of Natural Phenomena in the United States) tutkin luonnonilmiöiden vaikutusta ympäristö- ja talouspoliittiseen päätöksentekoon. Käytän tutkimuksessani esimerkki tapauksina Yhdysvaltoihin iskeneitä hurrikaaneja, joita tarkastellaan kuitenkin laajasti osana yhteiskunnan ja ympäristön muodostamaa ilmiökenttää, eikä pelkästään katastrofien aiheuttajina.
Ympäristöhistorian tutkimuksen keskeinen tehtävä on tunnistaa menneisyydestä rakenteita ja toimintatapoja, jotka ovat ohjanneet ympäristöpoliittista tai taloudellista toimintaa kestämättömiin suuntiin ja toisaalta tuoda esiin luonnonilmiöiden toisinaan arvaamatontakin vaikutusta poliittisten päätösten sisältöihin. Tutkimukseni tarjoaakin kriittisiä näkökulmia esimerkiksi siihen, miksi markkinaehtoinen ympäristöpolitiikka ei ole saanut hillittyä ympäristön tuhoutumista ja toisaalta vastauksia siihen, miksi erittäin tarpeelliset talous- ja ympäristöpoliittiset suunnanmuutokset ovat olleet riittämättömiä, tehottomia tai jääneet kokonaan tekemättä.
Laitoksellani kuulun Ympäristö, kestävyysmurros ja kulttuuriset käytännöt tutkimuskeskittymään sekä Poliittisten kulttuurien vetailevan tutkimuksen tutkimuskeskittymään.
Tutkimustani rahoittaa aikavälilläe 3/2022-2/2024 Suomen kulttuurirahasto.
Tutkimukseni avainsanat: ympäristöhistoria, ympäristöpolitiikka, Yhdysvaltain historia, luontosuhde, luonnonilmiöiden politisoituminen
Aktiiviset JYU-affiliaatiot
- Historian ja etnologian laitos, Väitöskirjatutkija
- Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Tohtoriopiskelija
Aiemmat, ei-aktiiviset tai muut työsuhteet
- Historian ja etnologian laitos (Jyväskylän yliopisto), Apurahatutkija (JY-rahoitus), Päättynyt
- Historian ja etnologian laitos (Jyväskylän yliopisto), Tuntiopettaja, Päättynyt
- Historian ja etnologian laitos (Jyväskylän yliopisto), Apurahatutkija, Päättynyt
- Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta (Jyväskylän yliopisto), Tutkimusavustaja, Päättynyt
Tutkimuskuvaus
Tutkin väitöskirjassani luonnonilmiöiden politisoitumista ja sen mekanismeja. Käytän esimerkkitapauksena yhdysvaltalaisia hurrikaanikatastrofeja ja keskityn niistä käytyihin sanomalehtikeskusteluihin. Väitöstutkimuksellani osoitan, että luonnonilmiöiden, tässä tapauksessa hurrikaanien, rooli ja toimijuus politiikassa on merkittävämpi sekä aktiivisempi, kuin perinteisesti on ajateltu.
Tieteenalat
Omat asiasanat
Ympäristöhistoria; poliittinen historia; Yhdysvaltain historia; luonnonilmiöiden politisoituminen; ympäristö historiassa
Hankkeet, joissa vastuullinen johtaja
- Americans and the Politics of Nature: Mechanisms of Politicization of Natural Phenomena in the United States
- Suomen Kulttuurirahasto