Piia Einonen


Henkilökunnan yhteystiedot saatavilla yliopiston yhteystietohausta.

ORCID-linkkihttps://orcid.org/0000-0003-4931-2657


Yleiskuvaus

Olen historian yliopistotutkija ja kaupunkihistorian dosentti. Toimin myös historian ja etnologian laitoksen koulutuksesta vastaavana varajohtajana.


Aktiiviset JYU-affiliaatiot


Aiemmat, ei-aktiiviset tai muut työsuhteet


Tutkimuskuvaus

Mielenkiintoni on jo pitkään kohdistunut esimodernin ajan kaupunkiyhteisöihin. Väittelin vuonna 2005 Tukholmaa ja sen porvariston poliittista kulttuuria 1500- ja 1600-lukujen taitteessa käsittelevällä tutkimuksella. Sen jälkeenkin tutkimusteemani ovat linkittyneet pitkälti vuorovaikutukseen, kuten juoruihin ja huhuihin, sekä yhteisöllisyyteen varhaismodernin ajan Tukholmassa, mutta myös tilan ja toiminnan kytköksiin. Viime vuosina tutkimukseni painopiste on siirtynyt ennen kaikkea 1800-luvun Viipuriin ja kieleen, etnisyyteen sekä uskontoon linkittyviin tutkimusteemoihin. Olen edelleenkin kiinnostunut kaupunkien materiaalisuudesta, tilallisuudesta ja asumisesta, kuten myös arjesta ja yksittäisistä ihmiskohtaloista, sekä niiden tarjoamasta ikkunasta menneeseen todellisuuteen.


Tieteenalat


Seurantakohteet


Hankkeet, joissa vastuullinen johtaja


Julkaisut ja muut tuotokset

  
Go to first page
  
Go to previous page
  
1/5
  
Go to next page
  
Go to last page
  

Viimeisin päivitys 2024-17-04 klo 21:09