Marleena Mustola


Henkilökunnan yhteystiedot saatavilla yliopiston yhteystietohausta.

ORCID-linkkihttps://orcid.org/0000-0002-2526-9706


Aktiiviset JYU-affiliaatiot


Aiemmat, ei-aktiiviset tai muut työsuhteet


Tutkimuskuvaus

Marleena Mustola toimii yliopistonlehtorina varhaiskasvatustieteen oppiaineessa, Jyväskylän yliopistossa ja on erikoistunut kasvatusfilosofiaan, lapsuudentutkimukseen ja lastenkulttuurintutkimukseen. Hän sai dosentin arvon varhaiskasvatustieteestä, erityisesti lastenkulttuurintutkimuksesta, 2023 ja hän on väitellyt taidekasvatuksen oppiaineesta 2011. Tällä hetkellä hän työskentelee Lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys (SOSUS) -profilointialueella. Hän toimii Kasvatuksen historian ja filosofian verkoston hallituksen jäsenenä sekä JECER - Journal of Early Childhood Education Research -lehden toimittajana. Hän on aiemmin toiminut mm. Lapsuudentutkimuksen seura ry:n hallituksen jäsenenä (2013-2023), myös sen varapuheenjohtajana (2016-2018). Hän on toimittanut tieteellisiä kirjoja ja erikoisnumeroita ja hänen artikkeleitaan on julkaistu useissa kansallisissa ja kansainvälisissä lehdissä sekä toimitetuissa kokoelmateoksissa. Tällä hetkellä Mustolan keskeiset tutkimusintressit koskevat tutkimusasetelmia, joissa yhdistetään kasvatustieteellistä tutkimusta filosofiaan ja/tai kulttuurintutkimukseen.


Tieteenalat


Seurantakohteet


Hankkeet, joissa on hanketiimin jäsen


Julkaisut ja muut tuotokset

  
Go to first page
  
Go to previous page
  
1/4
  
Go to next page
  
Go to last page
  

Viimeisin päivitys 2024-17-04 klo 21:10