Kenneth Eklund


Yleiskuvaus

Toimin yliopistonlehtorina Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa, jossa opetan tilastollisten menetelmien käyttöä pääasiassa kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoille. Lisäksi annan henkilökohtaista ohjausta tohtorivaiheen opiskelijoille.


Aktiiviset JYU-affiliaatiot


Tutkimuskuvaus

Tutkimusten, joissa olen ollut mukana, tavoitteena on ollut oppia ymmärtämään akateemisten taitojen, luku- ja laskutaidon kehitystä, sekä lisätä tietämystä niihin vaikuttavista tekijöistä. Erityisenä mielenkiinnon kohteina ovat olleet yksilöt, joilla on ollut haasteita näiden taitojen oppimisessa esim. perinnöllisistä riskitekijöistä johtuen. Keskeisenä lähestymistapana on ollut pitkittäistutkimus, jossa samoja yksilöitä on seurattu syntymästä aikuisuuteen. Lähestymistapa on mahdollistanut varhaisten riskitekijöiden tunnistamista, yksilöllisten kehityspolkujen havaitsemista ja kuntoutuskokeilujen vaikuttavuuden tutkimista.


Tieteenalat


Julkaisut ja muut tuotokset

  
Go to first page
  
Go to previous page
  
1/8
  
Go to next page
  
Go to last page
  

Viimeisin päivitys 2023-27-02 klo 09:47