Elina Laanto


Henkilökunnan yhteystiedot saatavilla yliopiston yhteystietohausta.

ORCID-linkkihttps://orcid.org/0000-0003-4172-3128


Aktiiviset JYU-affiliaatiot


Aiemmat, ei-aktiiviset tai muut työsuhteet


Tutkimuskuvaus

Olen kiinnostunut bakteerivirusten eli faagien vaikutuksesta ja monimuotoisuudesta biosfäärissämme. Kerääntyvä tutkimustieto on jo osoittanut, että faagit ovat keskeisessä roolissa esimerkiksi ravinteiden biogeokemiallisessa kierrossa. Faagien monimuotoisuus ja määrä on kuitenkin käsittämättömän suuri ja ymmärryksemme niiden vaikutuksesta on rajallista. Keskityn tutkimuksessani tähän asti tuntemattomien jättifaagien biologiaan. Jättifaagit ovat sekä perimänsä että kokonsa puolesta poikkeavan suuria nk. tyypillisistä faagiesta. Olemme onnistuneet eristämään jättifaageja Suomen joista ja järvistä ja nykyisessä projektissa selvitämme niiden biologiaa, vaikutusta ympäristöön sekä yleisyttä ja esiintyvyyttä. Tutkimuksessani haluan myös lähestyä todellista tilannetta faagi-bakteeri-vuorovaikutusten tutkimuksessa, sillä laboratoriokokeissa, jossa kasvuolosuhteet ovat suotuisat, vuorovaikutukset voivat olla täysin erilaisia kuin esim vähärvinteisissa ja kylmemmissä oloissa. Luonnossa mikrobit harvemmin kohtaavat kasvulle optimaalisia olosuhteita.


Seurantakohteet


Hankkeet, joissa vastuullinen johtaja


Julkaisut ja muut tuotokset

  
Go to first page
  
Go to previous page
  
1/2
  
Go to next page
  
Go to last page
  

Viimeisin päivitys 2024-17-04 klo 21:14