Johanna Holopainen


Ei aktiivista nimitystä


Aiemmat, ei-aktiiviset tai muut työsuhteet


Tutkimuskuvaus

Tutkimusintressini liittyvät hyvinvointiin, pahoinvointiin ja siihen, kuinka terveyttä voidaan tukea, ylläpitää ja edistää erilaisissa elämäntilanteissa ja eri ikäryhmillä. Mielestäni on tarpeellista tutkia kokemuksellisuutta ja sen eri muotoja ja ilmentymiä esimerkiksi taiteessa. Taiteen ja taidevälitteisten menetelmien avulla ihmisen terveyteen, sairastamiseen ja toipumiseen voidaan tuoda uusi ulottuvuus, mikä tukee hyvinvointia. Tätä kautta on mahdollista tarkastella ja tarjota keinoja käsitellä koettua, ymmärtää sitä paremmin ja soveltaa saatua tietoa käytännössä.

Väitöskirjassani tutkin, kuinka eletty kokemus muuntuu kirjoitetuksi ja kerrotuksi kokemukseksi järjestämällä rintasyövän sairastaneiden kirjoittajaryhmän, jonka toiminnan suunnittelin ja ohjasin itse. Aineistonani toimivat osallistujien haastattelut ja kokoontumisissa kirjoitetut tekstit. Kuvasin kirjallisuusterapeuttisen prosessin ja sen osatekijät kokemusten käsittelyn ja merkitysten luomisen kannalta. Tutkimukseni tuloksina esitän, että kirjoittaminen mahdollistaa osallistujalleen kokemusten lähestymisen ja oman itsen ja toimijuuden tarkastelun uusista näkökulmista. Ryhmätoimintaan osallistuminen tarjosi tukea ja mahdollisuuden uusien merkitysten luomiseen kokemusten jakamisen kautta.

Post doc -hankkeessani keskityn syöpäkokemusten kehollisuuteen. Tutkimuksen kautta on mahdollista saada tietoa, millä tavalla ja missä yhteydessä syöpäkokemusten kehollisuutta kuvataan kirjoitetussa muodossa. Tutkimus auttaa ymmärtämään syöpään sairastuneita ja heidän kehollisuuteensa liittyviä kokemuksia syvällisemmin syöpäsairauden kuluessa ja sen jälkeen.


Tieteenalat


Seurantakohteet


Omat asiasanat

eletty kokemus, kuvattu kokemus, terapeuttinen kirjoittaminen, kirjallisuusterapia, kuntoutus, psykososiaalinen tuki, syöpä, rintasyöpä, kehollisuus, trauma


YSO-asiasanat


Julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2025-25-01 klo 10:32