Lookout – osaamisen uudet suunnat: täsmävalmennus luovan alan ammattilaisille koronakriisistä selviytymiseen (Lookout)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroS22476


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 43 992,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.08.2021

Hankkeen päättymispäivämäärä31.08.2023


Tiivistelmä

Luova ala on eri tutkimusten mukaan kärsinyt lentoliikenteen ohella eniten Covid-19 aiheuttamasta liiketoiminnan laskusta. Kulttuuri- ja taidealojen opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat myös Keski-Suomessa kärsineet koronan aiheuttamasta tilanteesta erityisen paljon: opintoihin liittyviä harjoitteluja on peruuntunut tai siirtynyt, alan kesätöitä on ollut vaikea saada ja valmistumisen jälkeen työtä omalta toimialalta ei tällä hetkellä löydy. Luovan alan osaamista kuitenkin tarvitaan ja voidaan hyödyntää myös muilla toimialoilla. Hankkeessa etsitään Keski-Suomen strategisilta kehittämiskärkialoilta (biotalous, digitalous, osaamistalous, hyvinvointitalous ja matkailu) pk-yrityksiä, joihin luovan alan osaamista voidaan viedä. Hankkeessa myös luovan alan ja kärkitoimialojen opiskelijoiden osaamista ristiin pölytetään Mahdoton tehtävä - kilpailun ja Työmarkkinatempauksen avulla.
Jotta osaamista voidaan tarjota yhdystoimialoille, luovan alan osaajien on tunnistettava ja tuotteistettava oma osaamisensa, osattava soveltaa sitä eri alojen tarpeisiin ja osattava sanoittaa sen niin, että osaaminen herättää kiinnostuksen ja ymmärryksen muiden toimialojen edustajissa. Lisäksi uusia osuuskuntia, yrityksiä ja työllistymistä edistäviä yhteisöjä syntyy, kun opiskelijat verkostoituvat keskenään oppilaitosten ja koulutusasteiden yli. Kestävän kehityksen teema huomioidaan niin valmennustyöpajoissa.
Hankkeen keskeisin tavoite on löytää valmistuville ja loppuvaiheen opiskelijoille uusia työllistymismahdollisuuksia sekä a) oman alan ulkopuolelta että b) opiskelijoiden oppilaitokset ylittävän verkostoitumisen ansioista syntyneissä uusissa yrityksissä,osuuskunnissajayhteisöissä.
Lisäksi hankkeen tavoitteena on vahvistaa luovan alan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden uskoa omaan työllistymiseen, oppia tuotteistamaan, sanoittamaan ja soveltamaan omaa osaamistaan, avata verkostoja muihin luovan alan opiskelijoihin ja toimijoihin sekä laajentaa ymmärrystä oman osaamisen soveltamisesta yhdystoimialaloille. Hankkeessa verkostoidaan Keski-Suomen luovan alan oppilaitosten (Gradia, JAMK, Jyväskylän yliopisto, Humak) loppuvaiheen opiskelijoita ja vastavalmistuneita sekä oppilaitosten henkilökuntaa keskenään sekä kehittämiskärkialojen ja alaa opiskelevien kanssa.
Hankkeen toimenpiteitä ovat: 1. Valmennustyöpajat, 2. Kehittämiskärkialojen PK-yritysten törmäyttäminen luovan alan ja kärkitoimialojen opiskelijoiden kanssa, 3. Uusien työllistymismuotojen ja työllistymistä tukevien toimintamallien selvitystyö (osuuskuntien ja ns. allianssimallin toimivuuden arviointi), 4. Työmarkkinatempaus, 5. Osaamisen lisäämisen seuranta ja toimenpiteiden arviointi ja 6. Tulosten levittäminen, toiminnan juurruttaminen ja jatkotoimenpiteiden suunnittelu.
Hankkeen keskeisimpinä tuloksina syntyy uusia työ- ja harjoittelumahdollisuuksia Keski-Suomenkehittämiskärkialoilta. Lisäksi luovan alan loppuvaiheen ja valmistuneet opiskelijat eri oppilaitoksista verkostoituvat keskenään ja kärkitoimialojen opiskelijoiden kanssa, perustavat yrityksiä, osuuskuntia ja työllistymistä helpottavia yhteisöjä. Hankkeen valmennustyöpajojen ansiosta opiskelijat oppivat tuotteistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan ja avaamaan ymmärrystä oman osaamisen soveltamisesta kärkitoimialoille. Hankkeen tuloksena Keski-Suomen luovan
Tulostettu 9.8.2021 10:27:48 EURA 2014 -järjestelmä
Hakemusnumero: 106859 Hankekoodi: S22476 3 (24) Hankkeen nimi: Lookout – osaamisen uudet suunnat: täsmävalmennus luovan alan ammattilaisille korona...
alan oppilaitosten (Gradia, JAMK, Jyväskylän yliopisto,Humak) verkostotyö tiivistyy ja se löytää runsaasti yhtymäpintaa kehittämiskärkialojen PK-yritysten kanssa.
Hankkeen tuloksista laaditaan erilaisia julkaisuja. Hankkeen julkaisut ovat avoimesti hyödynnettävissä ensisijaisesti hankkeen internet-sivustolla, mutta tietoa hankkeen julkaisuista tarjotaan aktiivisesti laajemmalle yleisölle sekä ammattijulkaisuihin.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)

Yhteyshenkilö (kyllä/ei)Kyllä


Päävastuullinen yksikkö


Sisäinen seurantakohde

ProfiloitumisalueHyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2023-04-09 klo 10:28