Kansainväliset jännitteet, kansallinen identiteetti, globaali talous. Historian avulla tulevaisuuden liiketoimintaa. (NaBus 2.0 )


Päärahoittaja


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 200 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.01.2022

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2024


Tiivistelmä

Globaalin talouden aikakautena yritystoiminnan kansallisuudella on yhä merkitystä. Vaikka tiede, tekniikka ja markkinatalous ovat luonteeltaan kansainvälisiä, yritysten kansallisuus ja kansallistunne vaikuttavat taloudellisessa päätöksenteossa. Projekti yhdistää historian ja organisaatiotutkimuksen näkökulmia tutkiakseen kansainvälisen yritystoiminnan ja paikallisen liiketoimintaympäristön suhdetta. Lisäksi projektissa analysoidaan nationalismin käsittelyä talouden ja yritysjohdon koulutuksessa ja tarjotaan tutkimukseen perustuvaa tietoa aiheen opetukseen. Tutkimuskohteena on pohjoismaiset, kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset ja niiden johtajat sekä näiden toiminta Suomen kansallisvaltion kontekstissa. Projektin puitteissa Emil Aaltonen -säätiöltä haetaan kolmivuotista rahoitusta kahdelle tohtoriopiskelijalle Jyväskylän yliopistoon.


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Seurantakohteet


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:45