Rehtori hyvinvoinnin ja osallisuuden johtajana 10-15 op


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumero138/2642/2021


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 23 296,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä03.11.2021

Hankkeen päättymispäivämäärä30.06.2023


Tiivistelmä

Rehtori hyvinvoinnin ja osallisuuden johtajana -hankkeen tavoitteena on tarjota
tutkimusperustaista tietoa ja toimintamalleja koulun oppilaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin
ja osallisuuden edistämiseen. Tavoitteena on vahvistaa rehtoreiden osaamista ja valmiuksia
kehittää koulujen yhteisöllistä toimintakulttuuria monialaisen yhteistyön kautta.
Hyvä johtaja huolehtii myös omasta hyvinvoinnistaan, koska rehtorilla on vastuu ja valta myös
opettajien ja oppilaiden hyvinvoinnin kehittämisestä. Hankkeessa osallistuja laatii
henkilökohtaisen hyvinvointijohtamiseen liittyvä kehittymissuunnitelman sekä omaan
kouluunsa tai kuntaansa kohdistuvan kehittämistehtävän. Hankkeessa suoritetaan 10-15
opintopistettä.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2023-12-10 klo 09:54