HYTELI - Hyvinvoinnin, terveydenhoidon ja urheilun innovaatioalustat (HYTELI)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroA74519


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 168 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.01.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä31.07.2021


Tiivistelmä

Kainuussa ikääntyvän väestön osuus suhteessa muihin kuntalaisiin on Euroopan suurin. Erityisesti Sote-kenttä hakee kustannussäästöjä, johon on mahdollista vastata ennaltaehkäisevällä terveydenhoidolla ja digitalisaation avulla. Etäterveydenhoidosta puuttuvat kuitenkin määrällisesti mittaavat koti- ja pikamittaukset - ala on hyvin säännelty, jonka vuoksi tutkimus- ja kehitystyö tarvitsevat resursseja ja kehitys tuotteeksi kestään yleensä 5-10 vuotta. Ravitsemusterveys ja tämän monitorointi on toinen ennaltaehkäisevä keino ja tuodaan mukaan hankkeeseen uutena avauksena. Vuokattiin on vuosien aikana rakentunut pohjoismaisten hiihtolajien huippukeskittymy myös kansainvälisesti, mutta kilpailussa mukana pysyminen vaatii jatkuvaa teknologista kehittymistä, verkostojen rakentamista ja osaamisten viemistä kentän käyttöön. Vuokatin on mahdollista astua jopa etualalle maailman johtavaksi pohjoismaisten hiihtolajien huippukeskittymäksi. Huippu-urheilua, tutkimusta ja valmennusta tukeva teknologiakehitys tulee jatkossa vain korostumaan Vuokattiin ja Rukalle perustettavan lumilajien Olympiavalmennuskeskuksen pystyttämisen myötä. Hyvinvointiala, Sote-kenttä, terveydenhoito, urheilututkimus ja -valmennus hakevat datasta arvoa päätöksentekoon ja toiminnan tehostamiseen. Kuitenkin, kuilu kentältä saatavan datan ja data-analytiikan hyödyntämisen välillä iso, johon hankkeessa pyritään pureutumaan.
WELLHOS - hyvinvoinnin, terveydenhoidon ja urheilun innovaatioalustat - hankkeen tavoitteena on teknologisesti edistyneiden hyvinvoinnin, terveydenhoidon ja urheilun innovaatioympäristöjen kehittäminen ja näissä tapahtuvan kansainvälisen tason teknologiaosaamisen sekä kilpailukyvyn kasvattaminen Kainuussa. Hanke hyödyntää monitieteellistä yhteistyötä kilpailuedun ja vaikuttavuuden hakemiseksi hankkeeseen valittujen teemojen – Terveysteknologia ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito, puuteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, liikuntateknologia ja huippu-urheilu, matkailu sekä data-analytiikka, tekoäly ja koneoppiminen – ympärillä. Teemat ovat oleellisia Kainuun mittaustekniikan osaamisen kehittämiselle, kansainvälisen TKI-tason ja -kilpailukyvyn nostamiselle, hyvinvoinnin ja matkailun elinkeinojen kehittämiselle, mutta pinnalla myös maailmanlaajuisesti. Tuloksia hyödynnetään sekä innovaatioiden kaupallistamisen kautta, että kehittämällä innovaatioympäristöissä tapahtuvaa palveluliiketoimintaa yhteistyössä yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa, sekä panostamalla siihen, että mittaustulokset ovat laadukkaita ja vertailukelpoisia. Hanke sisältää merkittäviä ja korkeatasoisia uusia avauksia ja kansainvälisen tason erikoisosaamista, kuten vanhusten vajaaravitsemus ja avaus lisäravinnepuolella, jonka taloudellinen merkitys Kainuulle on parhaassa tapauksessa huomattava. Älykäs kotihoito- ja huippu-urheilun testauksen sovelluskehityksissä hyödynnetään uusina menetelminä mm. data-analytiikkaa, tekoälyä ja koneoppimista, joiden haltuun ottamisen hetki on juuri oikea Kainuussakin. Hankkeessa hyödynnetään myös kansainvälisen ja aasialaisen talviurheiluyhteisön ennen näkemättömän suurta kiinnostusta Vuokattia kohtaan, ja nostetaan siihen vielä lisäkierroksia. Hanke tavoittelee lisäksi SOTE-kentän yhteistyötä, johon monitieteellisen hankekonsortion on mahdollista olla tuottamassa tulevaisuuden ratkaisuja. Hankkeen tuloksena syntyy kaksi kaupallistettua terveysteknologian tuotetta, kaksi palveluanalytiikan tuotetta ja neljä uutta palveluliiketoiminnan työpaikkaa, liikuntateknologian alan spin-off-yritys tai tuote sekä kasvatetaan hanketoimijoiden palveluliiketoiminnan volyymiä, joiden lisäksi hankkeen tulosten pohjalta on hankittu kansallista hankerahoitusta 1,7 M€ sekä kansainvälistä 1 M€. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1 588 000 euroa, josta Kainuun liitolta haetaan EAKR-rahoitusta 1 111 600 euroa. Hankkeen toteuttaa Jyväskylän yliopisto (koordinaattori), Oulun yliopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy.Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1 577 000 euroa, josta Jyväskylän yliopiston kustannukset ovat 240 000 euroa (EAKR-rahoitus 70 %, kuntarahoitus 16,7 %, omarahoitus 13,3%).


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2022-26-09 klo 09:35