Yhteisöjen sosiaalinen ja poliittinen ulotttuvuus Johannes Althusiuksen filosofiassa


Päärahoittaja


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 126 700,00


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.01.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2022


Tiivistelmä

Väitöskirjani kuuluu filosofian historian alaan, mutta on relevantti myös valtio-opin ja oikeustieteiden näkökulmasta. Tutkimuksessani analysoin yhteisöjen sosiaalisen ja poliittisen ulottuvuuden välisiä yhteyksiä Johannes Althusiuksen (1563–1638) filosofiassa. Tutkimus on kolmella tavalla merkityksellinen. Ensinnäkin se selventää sosiaalisuuden ja poliittisuuden käsitteiden sekä niiden välisen suhteen laajempaa historiallista problematiikkaa. Kysymys on siitä, missä määrin sosiaalisuus ja poliittisuus ovat luonnollisia tai jumalan antamia ominaisuuksia, ja missä määrin ihmisen tahto voi vaikuttaa niihin. Toisekseen se osoittaa, kuinka Althusiuksen käsitys pienyhteisöjen perustalle rakentuvasta federalistisesta poliittisesta järjestelmästä nojaa sen varaan, että luonnollinen sosiaalisuus ja tahdonvaltainen poliittisuus muodostavat ennemmin jatkumon kuin erilliset ulottuvuudet. Kolmanneksi se vastaa ajankohtaiseen tarpeeseen tuntea ja ymmärtää paremmin sosiaalisen ontologian teoretisoinnin historiaa. Suoritan tutkimuksen Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella, jossa on pitkät perinteet filosofian historian, poliittisen ajattelun sekä sosiaalisen ontologian tutkimuksen saroilla.


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Tieteenalat


Seurantakohteet

ProfiloitumisalueHyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well


Viimeisin päivitys 2023-24-08 klo 20:51