Siirtymät sujuviksi! Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö (SISU)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroVNK/39/48/2019


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 70 056,37


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.02.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2019


Tiivistelmä

Vaikka lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä on pyritty kehittämään systemaattisesti 1990-luvun loppupuolelta lähtien, on yksi lukioiden ja korkeakoulujen nivelvaiheen ongelma edelleen hallitusohjelmaan kirjattujen, työurien pidentymiseen liittyvien tavoitteiden näkökulmasta liian hidas sijoittuminen korkeakoulutukseen. Lukiolain uudistuksella halutaan parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia tutustua korkeakouluihin ja korkeakouluopintoihin jo lukio-opintojensa aikana. Korkeakoulujen ja työelämän kanssa tehtävän yhteistyön lisäämisellä pyritään tukemaan sujuvaa siirtymää lukiosta korkeakouluun vahvistamalla lukiolaisten jatko-opinto- ja urasuunnitteluvalmiuksia, sujuvoittamalla opintopolkuja, edistämällä osuvia koulutusvalintoja ja ehkäisemällä epätarkoituksenmukaisia koulutusvalintoja ja opintojen keskeyttämistä.

Hankkeen tavoitteena on selvittää, millaiset edellytykset lukioilla on vastata uuden lukiolain velvoitteisiin ja tavoitteisiin, mitä mahdollisia esteitä tavoitteiden saavuttamisella on sekä millaisia hyviä yhteistyömalleja ja käytäntöjä olisi jatkossa syytä edistää, levittää ja kehittää.
• Millaista yhteistyötä ja miten paljon (mukaan lukien alueellinen kattavuus) lukiot, korkeakoulut ja työelämä tekevät?
• Mitä haasteita yhteistyöhön liittyy erityisesti uuden lukiolain näkökulmasta?
• Miten nykyinen yhteistyö on edistänyt lukiolaisten koulutus- ja urapolkuja ja miten yhteistyötä tulisi kehittää, jotta koulutukseen ja työelämään sijoittumisen nopeuttamista koskevat tavoitteet voitaisiin saavuttaa?

Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen keskeiset käsitteet liittyvät nuorten koulutuspreferensseihin, valikoitumiseen ja koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoon. Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyön osalta lähestyminen on pääasiassa heuristista, mutta asiaa voidaan tarkastella myös esimerkiksi urasuunnittelutaitojen (career management skills) kehityksen, tiedon välittymisen (collaborative knowledge transfer) ja organisaatio-oppimisen käsitteiden kautta.

Hankkeen toteuttaa Turun yliopiston Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen (RUSE) ja Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen (KTL) muodostama konsortio. RUSE on konsortion johtaja.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)

Yhteyshenkilö (kyllä/ei)Kyllä


Päävastuullinen yksikkö


Web-sivut

https://ktl.jyu.fi/fi/hankkeet/sisu


Seurantakohteet

ProfiloitumisalueMonitieteinen oppimisen ja opetuksen tutkimus (Jyväskylän yliopisto JYU) MultiLeTe


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:41