JSBE tutkimusseminaari taloustieteessä (JSBEseminaariYJS)
Päärahoittaja
Rahoittajan antama koodi/diaarinumero: 20247777
Päärahoittajan myöntämä tuki (€)
- 2 000,00
Rahoitusohjelma
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aloituspäivämäärä: 01.01.2025
Hankkeen päättymispäivämäärä: 31.12.2025
Tiivistelmä
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa (JSBE) on järjestetty vuodesta 2008 alkaen taloustieteen JSBE-tutkimusseminaarisarjaa. Seminaari on saanut tukea Yrjö Jahnssonin säätiöltä, ja sen puitteissa on tähän mennessä pidetty 119 korkeatasoista esitystä. Seminaarisarjan tavoitteena on vahvistaa tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden osaamista sekä edistää heidän verkottumis- ja yhteistyömahdollisuuksiaan. Seminaarit ovat avoimia kaikille taloustieteestä kiinnostuneille. Tällä hakemuksella haetaan 2 000 euron apurahaa kattamaan seminaarisarjan kustannukset vuonna 2025. Apuraha käytetään taloustieteilijöiden kutsumiseksi seminaarisarjaan. Apurahan avulla varmistetaan taloustieteen JSBE-seminaarisarjan jatkuminen ja mahdollistetaan uusien tutkijoiden kutsuminen niin kotimaasta kuin ulkomailta.
Vastuullinen johtaja
Päävastuullinen yksikkö
Seurantakohteet
- Hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well
- Opettajien koulutuksen tutkimus (opetus, oppiminen, opettajuus, oppimispolut, koulutus) (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Edu; Aiemmin JYU.Ope
- Päätöksentekoa tukeva taloustiede ja talouden kilpailukyky (painoala) (Kauppakorkeakoulu JSBE) ; Aiemmin Politiikkarelevantti taloustiede
- Resurssiviisausyhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Wisdom
- Taloustiede (Kauppakorkeakoulu JSBE) KTT
Profiloitumisalue: Hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well; Resurssiviisausyhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Wisdom