Biovalley Finland (Biovalley)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroA75118


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 452 840,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.06.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä31.08.2023


Tiivistelmä

Keski-Pohjanmaa tunnetaan Biolaaksosta. Kemian, mineraalitalouden ja maaseutuelinkeinojen yhdistelmä älykkään erikoistumisen profiilina on uniikki, ja erottaa alueen muista Suomen ja Euroopan alueista.
Biovalley Finland on tuki- ja promootiohanke, joka päämääränä on Biolaakson kansainvälistäminen. Päämääränä on, että Biolaaksosta muodostuu kansainvälisesti houkutteleva kiertotalouden ekosysteemi, jossa syntyy uusia yrityksiä, työpaikkoja ja uusia investointeja. Tuloksena on vahva kiertotalousalue, jolla kolme toimialaa (kemianteollisuus, alkutuotanto ja kaivannaisteollisuus) toimivat synergisesti.
Hankkeen avulla edistetään Keski-Pohjanmaan älykkään erikoistumisen kehittämistä ja toimeenpanoa sekäsekä maakunnan toimijoiden rahoitus- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Hanke tukee maakunnan toimintaa ja roolia niillä EU:n älykkään erikoistumisen foorumeilla, joissa Keski-Pohjanmaa on alueena mukana. Tuloksena alueelle kanavoituu uusia kontakteja ja uutta osaamista.
Hanke tukee yhteisesti alueella tehtävää sisällöllistä tutkimusta ja kehittämistyötä sekä yritysten tuotekehitystä. Hankkeen aikana syntyy kiertotalouden valittujen uusien innovaatioiden kaupallistamisprosessin mallinnus. Hanke tekee vaikuttajaviestintää ja tuottaa tarvittavaa materiaalia yhteisesti hyödynnettäväksi. Biolaakson tapahtumat, kuten Kokkola Material Week, ovat keskeinen osa näkyvyyden edistämistä. Hankkeen tuloksena Biolaakson näkyvyys kasvaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Biolaakson puitesopimuksessa on 23 kumppania. Konsortiota koordinoi Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Biolaakson yhteistyösopimus uusitaan ja konsortion toiminta vakiinnutetaan pysyväksi toimintamalliksi. Biolaakson neuvottelukunta kansainvälistyy.
Hankkeella on positiivisia vaikutuksia alueen vetovoimaan, työllisyyteen, kansainvälisyyteen ja uusiin kiertotalouden arvoketjuihin.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2024-23-01 klo 14:15