Kulttuuriympäristön suojelu ja kiinteistökehittäminen kaupunkisuunnittelun asiantuntijayhteistyössä


Päärahoittaja


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 4 000,00


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.08.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä30.09.2019


Tiivistelmä

Käsitykset nykypäivän tiivistyvistä kasvukeskuksista ovat moniäänisiä - eikä vain asukkaiden, vaan myös kaupunkisuunnitteluun osallistuvien asiantuntijoiden osalta.

Kaupunkisuunnittelun toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut, kun kiinteistökehittäjät, sijoittajat ja rahoittajat ovat vahvistaneet asemaansa hankkeita liikkeelle panevina toimijoina. Kaupungistuminen on vauhdittanut rakentamista kasvukeskuksissa, ja kaupunkirakenteen tiivistämisen trendi houkuttelee uusiin kehityshankkeisiin erityisesti keskusta-alueilla. Samoille alueille sijoittuu myös kaupunkien keskeisin rakennusperintö. Kiinteistökehittäjien vastapoolina kaupunkisuunnittelussa ovatkin museoviranomaiset, joiden tehtävä on ohjata kulttuuriympäristön suojelua. Alojen perustavoitteet ovat vastakkaiset, eivätkä alojen kieli ja argumentointikaan kohtaa toisten tukeutuessa laadullisiin tutkimuksiin ja toisten talouslaskelmiin. Näkemyserot ovat johtaneet joillain alueilla rakentamisen ja suojelun viranomaisprosessien jumiutumiseen. Tyhjäkäynnistä on haittaa molemmille osapuolille, mutta myös paikallisille yhteisöille ja elinkeinoille.

Tutkimuksessani pyrin syventämään ymmärrystämme nykypäivän kaupunkisuunnittelun ristiriitaisista toimijoista analysoimalla maankäytön ja rakentamisen sääntelystä käytävää asiantuntijakeskustelua diskurssianalyysin ja narratiivianalyysin keinoin. Aineistoksi kerään rakennusalan asiantuntijoiden tuottamia tekstejä. Pohdin myös tasapainoisen yhteistyön pelisääntöjä ja kulttuurisesti kestävän kehityksen käsitettä tarvittavan yhteisymmärryksen tuottajana.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Sisäinen seurantakohde

ProfiloitumisalueHyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well


Viimeisin päivitys 2023-24-08 klo 20:51