Englanninkielisen opetuksen valmistelu


Päärahoittaja


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 50 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.09.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä28.02.2021


Tiivistelmä

Sosnet on ottanut tavoitteekseen kehittää sosiaalityön koulutukseen englanninkielistä opetusta ja op-­‐
pimateriaalia vuosina 2018–2020. Työskentely on edennyt tässä vaiheessa siihen, että syksyn 2018 ai-­‐
kana on kartoitettu Sosnetin yksiköiden tarpeita ja ajatuksia englanninkielisen opetuksesta ja sen ke-­‐
hittämisen tarpeista, ja valmisteltu sen pohjalta alustava luonnos n. 25–30 op kokonaisuudeksi, jota on
tarkoitus valmistella eteenpäin sisällöllisesti ja kohderyhmien osalta loppukevään ja alkusyksyn aikana
Sosnetin verkko-­‐opetuksen työvaliokunnan ja kansainvälisen yhteistyön työvaliokunnan toimijoiden
kesken. Varsinainen konkreettinen opetuksen valmistelutyö on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2019 siten,
että ensimmäiset opintojaksot olisivat pilotoitavissa vuoden 2020 aikana


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Seurantakohteet

ProfiloitumisalueHyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well


Viimeisin päivitys 2023-24-08 klo 20:51