Yhdistyneiden kansakuntien legitimiteetti ja ylikansalliset haasteet, 1990-2019
Päärahoittaja
Päärahoittajan myöntämä tuki (€)
- 254 500,00
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aloituspäivämäärä: 01.01.2020
Hankkeen päättymispäivämäärä: 31.12.2025
Tiivistelmä
YK:n merkitystä maailman turvallisuuden ylläpitämisessä ei voi ylikorostaa. Se on globaalilla tasolla johtava kansainvälinen instituutio, jolla on mahdollisuuksia vastata ylikansallisiin haasteisiin kuten ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, ilmastonmuutokseen ja merirosvoukseen. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeä kysymys on jatkossakin, miten YK kykenee löytämään paikkansa ja oikeuttamaan toimintansa suhteessa kansallisvaltioiden rajat ylittäviin haasteisiin. Kansallisvaltioita ja niiden reaktioita korostavan keskustelun vastapainoksi on tarpeellista tarkastella YK:n roolia ja siihen kohdistuvaa keskustelua.
Hankkeessa pureudumme YK:ssa käytyihin debatteihin ja niiden tuottamaan kuvaan järjestön legitimiteetin tilasta. Analysoimme tapaustutkimusten kautta YK:n legitimiteettiin kohdistuvia haasteita liittyen Yhdysvaltojen edustaman globaalin suurvallan rooliin YK:n konsensusta haastavana tekijänä, Euroopan unionin sekä Afrikan unionin edustamiin alueellisiin intresseihin sekä merkityskamppailuihin YK:sta instituutiona. Hankkeemme aineisto koostuu YK:n yleiskokouksessa ja valikoiduissa YK:n alaisissa organisaatioissa käydyistä poliittisista debateista. Menetelmällisesti hankkeessamme on kyse laadullisesta, käsitehistoriallisesta poliittisen kielen analyysista. Ymmärrämme legitimiteetin ja siihen liittyvän legitimaation politiikan weberiläisen auktoriteettiajattelun kautta YK:n auktoriteetin haastamisena (ks. Weber 1922).

Vastuullinen johtaja
Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)
Päävastuullinen yksikkö
Web-sivut
https://www.jyu.fi/fi/hankkeet/yhdistyneiden-kansakuntien-legitimiteetti-ja-ylikansalliset-haasteet-1990-2019
Tieteenalat
Vapaat asiasanat
YK; legitimiteett; debatit; ihmisoikeudet; merirosvous; ilmastonmuutos
Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset
- Interpreting multilateral diplomacy in the Indonesian Parliament’s debates on climate crisis and sustainability (2024) Adiputri, Ratih D.; A1; OA
- Parliamentary Dimension and Multilateralism : Inter-Parliamentary Union and United Nations, 1995–2022 (2023) Kronlund, Anna; A1
- YK:n turvallisuusneuvosto vaikealla tiellä (2023) Häkkinen, Teemu; E1
- Kosmopolis Vol 52 Nro 3 (2022): Monenkeskisyys muuttuvassa maailmassa (2022) Kronlund, Anna; et al.; C2; OA
- Monenkeskinen yhteistyö ja minilateralismi käytännössä : tapauksena Somalian rannikon merirosvous (2022) Häkkinen, Teemu; A1; OA
- Monenkeskisyyden kriisi? (2022) Kronlund, Anna; et al.; B1; OA
- YK:n legitimiteetti yleiskokouksen kautta tarkasteltuna (2022) Kronlund, Anna; A2; OA
- YK:n tulevaisuus Venäjän hyökättyä Ukrainaan (2022) Kronlund, Anna; et al.; E1; OA