Alueellisesti räätälöityjä korkea-asteen opintoja - ARKO (ARKO)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroS22236


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 43 312,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.10.2020

Hankkeen päättymispäivämäärä31.07.2023


Tiivistelmä

Hankkeen tavoitteena on kehittää sellainen korkea-asteen koulutusta alueelle tuova malli, jolla pystytään
kustannustehokkaasti ja täsmällisesti vastamaan juuri paikalliseen osaamistarpeeseen. Tavoitteena on myös
sisällyttää malliin toimivat keinot työn ohella tapahtuvan opiskelun tueksi siten, että opintoja ei keskeytettäisi
itseohjautuvuuden puutteen tai muiden oppimiseen liittyvien syiden vuoksi.

Hankkeessa kehitetään, testataan ja kuvataan toimintamalli alueellisesti räätälöityjen korkea-asteen opintojen
toteuttamiseksi Savonlinnan kaltaisen kaupungin tarpeisiin. Toimintamallin kehittämiseksi:
• Kerätään ja analysoidaan tietoa Savonlinnan kokoiseen kaupungin yritysten ja muiden kohderyhmien
osaamistarpeista ja en tunnistetaan niistä koulutustarpeita.
• Selvitetään tarjolla olevien valmiiden koulutusmahdollisuuksien yhteensovittamista en ja tarvittavien kokonaisuuksien
räätälöimistä tarpeisiin vastaaviksi
• Kehitetään yhteistyössä toteuttamistapoja räätälöityjen koulutuksen toteuttamiseksi
• Suunnitellaan opintopaketteja, joilla yleisimpiin osaamisvajeisiin vastataan.
• Konseptoidaan räätälöityjen osaamisen kehittämäisen kokonaisuuksien toteutusketju.
• Kuvataan pilottikokeilun avulla polkuopintojen uudenlaisen toteutustavan rekrytointi, markkinointi ja paikallinen ohjaus.
Toimintamallia kehitetään ja testataan ICT-alan koulutuskokonaisuudella, joka kattaa avoimet korkeakouluopinnot (ml.
yhteistyö toisen asteen oppilaitosten kanssa), tutkintokoulutukseen johtavat väyläopinnot, tutkinto-opintoihin liittyvän
etäopiskelun tuen, puitteet opiskelun ja työelämän yhteensovittamiselle sekä työnantajien tarpeista lähtevät
täsmäkoulutukset.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2023-13-11 klo 10:12