TELAKKA (TELAKKA)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroERM2016003


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 80 500,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä02.01.2017

Hankkeen päättymispäivämäärä30.04.2019


Tiivistelmä

Hankkeen tavoitteena on yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistojen innovaatiopalveluiden tuominen alueelle yhteistyössä alueen yhteistyökumppaneiden kanssa. Hanke on ylialueellinen hanke, jossa mukana ovat yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot: Jyväskylä, Oulu ja Vaasa.

Tavoitteena on kehittää malleja, joilla yliopistokeskus voi tuoda yliopistojen osaamista alueen yritysten hyväksi ja tukea tutkimuspohjaisten innovaatioiden syntymistä. Tuomme hankkeen aikana taustayliopistojemme osaamista alueelle uudella kärjellä ja monipuolistaen niitä mekanismeja, joilla yliopistojen osaaminen siirtyy alueen yritysten hyväksi. Tavoitteena on tuoda parasta innovaatio-osaamista tutustuttavaksi, kokeiltavaksi ja hyödynnettäväksi yritysten omien toimien sparraamiseksi.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Sisäinen seurantakohde

ProfiloitumisalueHyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well


Viimeisin päivitys 2023-24-08 klo 20:50