SINNE - Smart Information Network for Enviromental Monitoring (SINNE)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroA71203


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 286 725,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.12.2015

Hankkeen päättymispäivämäärä15.12.2018


Tiivistelmä

Yleinen huoli ympäristösaasteista on viime vuosien aikana kasvanut globaalisesti ajateltuna valtaisasti, ja samat
asennemuutokset on havaittavissa myös paikallisessa mittakaavassa. Kaksi ihmisten jokapäiväiseen elämään eniten
vaikuttavaa asiaa ovat hengitettävän ilman laatu ja niin sanotusti ylimääräisenä kuultava ympäristömelu.
Tuotantolaitoksia ajatellen, nämä ongelmat ovat monesti oleellisia sekä rakennusten läheisyydessä että laitosten
sisällä.
Alueen yrityksillä on monilta osin velvoitteita seurata oman tekemisensä ympäristövaikutuksia erilaisten
ympäristöselvitysten avulla. Monissa tapauksissa nämä selvitykset tehdään yksinkertaisimmillaan laskennallisesti
arvioiden ja käyttäen pitkien aikajaksojen keskiarvoja, jolloin todelliset tulokset saattavat erota merkittävästikin
reaaliaikaisesti useammasta paikasta mitattujen arvojen kanssa.
Projektissa on tavoitteena demonstroida, pilotoida ja tutkia älykästä, skaalautuvaa (langatonta) ilmanlaatua ja melua
mittaavaa järjestelmää, jonka reaaliaikainen toimivuus ja luotettava tiedonsiirto on kyettävä takaamaan erilaisissa
muuttuvissa ja haasteellisissa olosuhteissa sekä verkon tietomäärän kasvaessa. Laitteiston monipuolisuuden
lisäämiseksi on tavoitteena suunnitella ja toteuttaa taajuuskaistojen laskenta CinetNoise -mittausjärjestelmään.
Järjestelmässä integroidaan vallitsevat säätiedot, ilmanlaatumittaukset (PM10, PM2.5, NO2, O3, UV) ja melusensorit
toimimaan samassa sovelluksessa. Projektissa toteutetaan mittauspilotteja erilaisissa ympäristöissä (tori, teollisuus-,
ratapiha-alue) yhdessä sidosryhmien kanssa. Mittaustulokset on saatava yksinkertaisesti esitettävään muotoon ja
projektin tavoitteena onkin luoda käyttöliittymä ja visuaalisesti helposti ymmärrettävä asteikko, jossa
mittausjärjestelmän tulokset ovat reaaliaikaisesti näkyvillä kansalaisille.
Projektin tuloksena syntyy aluepohjainen ympäristömittausverkko yritysten ja viranomaisten käyttöön. Verkko on
helposti liikuteltava langaton järjestelmä, joka yhdistää useat ympäristön tilaan vaikuttavat mittaukset (melu, sää,
pienhiukkaset, NO2,UV, O3). Se tarjoaa suuntaa antavaa tietoa tarkempiin laboratoriomittauksiin (hajapäästöt).
Järjestelmällä saadaan merkittävä parannus ilmanlaadun ja meluarvojen reaaliaikaiseen seurantaan ja valvontaan ja
valmis järjestelmä pystyy tunnistamaan eri taajuudet ja kertomaan melulähteen suunnan.
Ympäristötietoisuuden lisääntyminen kansalaisten keskuudessa avoimen sovelluksen kautta lisääntyy ja
viranomaisten sekä yritysten tietoisuus uusista mittausmenetelmistä ja niiden tuomista mahdollisuuksista kasvaa.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Web-sivut

https://cinetcampus.fi/projektit/paattyneet-projektit/sinne


Vapaat asiasanat

melu, ilmanlaatu, langaton anturitekniikka


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:00