Kohti tiedonalakohtaista ajattelua lukiossa: historian tekstitaitojen hallinta, oppiminen ja arviointi (HisLit)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumero294487


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 280 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.09.2016

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2020


Tiivistelmä

Tekstien tulkinnan ja tuottamisen taidot ovat aktiivisen kansalaisuuden avaintaitoja, sillä tieto lisääntyy ja monimuotoistuu jatkuvasti. Perustekstitaidot eivät enää riitä, vaan kansalaisten tulee hallita myös eri tiedonalojen tapoja tuottaa ja esittää tietoa. Erityisesti historia on tiedonalana kieli- ja tekstikeskeinen, sillä tulkinnat menneestä pohjaavat teksteihin ja esitetään teksteinä. Tässä monitieteisessä hankkeessa keskitymme lukioikäisten historian tekstitaitoihin ja niiden kehittämiseen kielitieteen, historian ja kasvatustieteen näkökulmista. Kohderyhmänä ovat sekä suomea äidinkielenä että toisena kielenä puhuvat lukiolaiset. Tuotamme tietoa historian kielestä, teksteistä sekä lukiolaisten tavoista ja kyvyistä tulkita ja rakentaa historiallista tietoa. Erilaisia tehtäviä ja opiskelutilanteita tutkimalla pyrimme kehittämään tiedonalakohtaisten tekstitaitojen opetusta ja arviointia niin, että se paremmin vastaisi sekä lukiokoulutuksen tavoitteita että yhteiskunnan tarpeita.
-


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Tieteenalat


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2024-17-04 klo 12:49