Hermolle suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana (Hermolle)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumero129/570/2017


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 60 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.05.2017

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2018


Tiivistelmä

Laaja-alaisena ja sisällöiltään vaativana oppiaineena suomen kieli ja kirjallisuus tarjoaa opettajalle mahdollisuuksia mutta myös vaateita. Koulutuksen tavoitteena on kehittää opettajien pedagogista osaamista, aineenhallintaa, tieto- ja viestintäteknologista osaamista ja arviointia sekä näitä tukevaa kielitietoista toimintakulttuuria. Toimintakulttuurin kehittämiseen paneudutaan koulutuksen aikana mallintamalla ja omaksumalla monimuotoisia työtapoja, oppimismenetelmiä ja -ympäristöjä, joita opettajat hyödyntävät työssään kollegojen ja oppilaidensa kanssa. Tämä monimuotokoulutus perustuu työssä oppimiseen, opetuskokeiluihin ja oman asiantuntijuuden kehittämiseen vertaistuen ja -palautteen avulla. Koulutuksessa muodostetaan oppimisyhteisöjä, jotka työskentelevät lähijaksoilla kouluttajien ohjauksessa sekä itsenäisesti etäohjauksen tuella digitaalisia yhteisöjä hyväksi käyttäen.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:38