Taimenen kutujakson ja sorastanousujakson ajankohdan selvitys (Taimenen kutuaika)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumero167/03.02.03.00/2017


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 45 000,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.07.2017

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2018


Tiivistelmä

Taimenen tai lohen kutuajasta on julkaistu vain hyvin vähän tutkimustietoa Suomessa. Myös poikasten siirtyminen sorasta vapaaseen veteen on ajankohdaltaan puutteellisesti tunnettu.Tämä hanke selvittää taimenen kutujakson ja sorastanousujakson alkamisen, huipun ja loppumisen ajankohdat noin viikon tarkkuudella Etelä-Suomen ja Koillismaan välillä. Kutujakso selvitetään kahden viikon välein toistuvalla kutupesälaskennalla samoissa vitavesikohteissa. Sorastanousujakso selvitetään mittaamalla veden lämpötila automaattimittareilla samoista kohteista sekä nostamalla ja mittaamalla muutamia kuoriutuneita poikasia kutupesistä kahtena ajankohtana huhti- ja toukokuussa. Tuloksia voivat käyttää niin osakaskunnat, kalatalousalueet, kalastusmatkailuyritykset kuin viranomaisetkin.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Tieteenalat


YSO-asiasanat


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:38