Askel soimaan! Musiikkimaton vaikutus lasten paikallaanoloon, liikkumisaktiivisuuteen ja motoriikkaan.


Päärahoittaja


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 1 700,00


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.08.2017

Hankkeen päättymispäivämäärä31.08.2017


Tiivistelmä

Useissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että suomalaiset liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän. Alle neljäsosa aikuisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Myös istuminen ja erilaisten ruutujen ääressä vietetty aika on lisääntynyt. Lisäksi alle kouluikäisten lasten liikkumisesta ja paikallaan-olosta on vain vähän objektiivisesti mitattua tietoa. Alle kouluikäisillä lapsilla vanhempien vaikutus lapsen paikallaan oloon (mm. television katseluun) ja liikkumiseen korostuu erityisesti viikonloppuisin.

Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää vähentääkö musiikkimaton käyttö 5-6-vuotiaiden lasten paikallaanoloa ja voidaanko sen avulla lisätä fyysistä aktiivisuutta kotiympäristössä. Lisäksi selvitetään onko lyhytaikaisella (kahdeksan viikkoa) musiikkimaton käytöllä vaikutusta lapsen motoriikkaan tai musiikkitaitoihin. Tutkimuksen toisena tavoitteena on selvittää, onko vanhempien liikkumis- ja/tai musiikkitaustalla ja ­tottumuksilla sekä vanhempien paikallaanololla tai fyysisellä aktiivisuudella yhteyttä lapsen paikallaanoloon ja liikkumiseen. 

Tutkimus on tapaustutkimus, jossa osallistujat toimivat omina kontrolleinaan. Tutkimukseen rekrytoidaan yhteensä 15 perhettä Jyväskylän alueelta ja tutkimus kestää jokaisessa perheessä yhdeksän viikkoa. Tutkimus alkaa syksyllä 2017, kun Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta on antanut tutkimukselle puoltavan lausunnon.

Tutkimuksen monitieteellisen luonteen vuoksi kerätyn aineiston analysoinnissa käytetään sekä tilastollisia että kuvailevia menetelmiä. Tutkimuksen tulokset julkaistaan kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tiedejulkaisuissa.


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:39