Verme 2 - Vertaisryhmämentorointi osaamisen ja yhteisöllisyyden tukena (Verme2)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroOKM/42/523/2017


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 372 048,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.08.2017

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2019


Tiivistelmä

Koulutetaan mentoreita ja kehitetään tutkimukseen perustuvia käytänteitä vertaisryhmämentoroinnin (vermen) edistämiseksi pilotoiden (1.) opettajaksi opiskelevien ja opettajien verme-ryhmiä, (2.) vertaisoppimista oppilaitosjohdon tueksi, (3.) yhteistyötä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotyön välille, (4.) osaamisen kehittämistä vapaassa sivistystyössä, (5.) monikulttuurisen kasvatuksen verme-mallia sekä (6.) korkeakouluopettajien toimijuutta ja yhteisöllisyyttä tukevaa verme-mallia.

Tässä kuvatun verkoston ja toimintamallin perusta on kehitetty Osaava Verme -verkostossa vuodesta 2010. Koordinaattorina Koulutuksen tutkimuslaitos, jonka tehtävänä: 1. aikaisempaa tutkimusta hyödyntäen huolehtia toiminnan tutkimusperustaisesta suunnittelusta, kehittämisestä ja johtamisesta, 2. organisoida uusien mentorien koulutus sekä aikaisemmin koulutettujen tuki yhteistyössä verkoston kanssa 3. tiedottaa hankkeesta, tuottaa materiaalia ja verkkoympäristöjä 4. vastata arviointitiedon keräämisestä ja raportoinnista sekä 5. KTL:n omarahoituksella (48550€) vastata toimintaan liittyvästä tutkimustyöstä siltä osin, mikä ylittää käyttöehtojen mukaisen hankkeen arvioinnin tarpeet. Opettajankoulutustoimijoiden luettelo, joiden käyttöön valtionavustus tulee, on jäljempänä. Verkostoon kuuluvat kaikki maamme opettajankoulutusta antavat yliopistot (8) ja ammatilliset opettajakorkeakoulut (5), mukaan lukien suomenkielinen ja ruotsinkielinen opettajankoulutus. Näistä kukin on nimennyt edustajansa ohjausryhmään, joka kokoontuu kahdesti vuodessa ja sopineet ensimmäisen kokouksen ajankohdasta (toukokuu 2017). Kukin partneri tekee alueellista yhteistyötä kuntien ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Koulutuksen järjestäjät, jotka ovat aiemmin tehneet yhteistyötä verkoston kanssa, on luetteloitu osoitteessa www.osaavaverme.fi/kumppanit Lisäksi mukana on ollut SOOL, OAJ, Kuntatyönantajat KT sekä Kuntaliitto. Työntekijä- ja työnantajaosapuolet sopivat keskenään toiminnan resursoinnista sekä siitä, kuinka mentorointi muodollisesti tunnustetaan opettajan täydennyskoulutukseksi. Verkosto neuvottelee Opetushallituksen kanssa kuntien käyttöön tulevien rahoitusinstrumenttien yhteensovittamisesta toimintamuotojen kanssa. Lisäksi verkostoa tukee kansainvälinen mentoroinnin ja ammatillisen kehittymisen tutkimus- ja kehittämisverkosto. Se on kehkeytynyt niiden kahdenkymmenen vuoden kuluessa, jonka aikana KTL on systemaattisesti tutkinut ja kehittänyt mentorointia.
Kohderyhmänä ovat opettajaksi opiskelevat sekä uudet ja kokeneet opettajat varhaiskasvatuksessa, yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa, vapaassa sivistystyössä ja korkeakouluissa sekä oppilaitosten johtotehtävissä olevat henkilöt sekä suomenkielisessä että ruotsinkielisessä koulutuksessa. Lisäksi hankkeen tarkoituksena on edistää vuorovaikutusta, yhteistyötä ja yhdessä oppimisen käytänteitä nuorisotyön tekijöiden ja opettajien sekä muiden kasvatustehtävissä toimivien välillä.
Hankkeen tärkein vaikutus on mentoroinnin juurruttaminen. Se tukee opettajankoulutuksen tutkimusperustaisuutta (erityisesti pilotti 2.1) ja tuo uusia lähestymistapoja oppilaitosjohdon koulutukseen (pilotti 2.2). Lisäksi hanke tukee monialaisen yhteistyön, kulttuurisen moninaisuuden, monikielisyyden sekä kieli- ja kulttuuritietoisuuden edistämistä (pilotit 2.3 ja 2.5). Se suuntautuu hankkeiden katvealueille, kuten korkeakouluopettajien, vapaan sivistystyön ja varhaiskasvatuksen alueelle (pilotit 2.4 ja 2.6).
Hankkeen myötä yhteistyö opettajankoulutuksen toimijoiden kesken kehittyy ammatillisen ja yleissivistävän sekä suomen- ja ruotsinkielisen opettajankoulutuksen välillä. Näin se edistää yhdessä tekemisen kulttuuria sekä opettajankoulutustoimijoiden välillä että koulutuksen järjestäjien, koulujen ja opettajien kesken. On odotettavissa, että hanke konkreettisesti edistää opettajankoulutuksen jatkumoa ja yhdessä oppimisen käytänteitä opettajien ammatillisessa kehittymisessä.
Toiminnasta tiedotetaan aktiivisesti verkkosivujen ja sosiaalisen median avulla, joita ylläpitää KTL. Lisäksi jokainen hankepartneri tiedottaa hankkeesta omalla alueellaan niiden verkostojen kautta, joiden kanssa se tekee yhteistyötä. Piloteista kerätään määrällistä ja laadullista tietoa, joka analysoidaan ja arvioidaan soveltaen vertaisarviointia. Samalla arvioidaan koko hankkeen tuloksia. Jokainen kehittämispilotti julkistaa tuloksensa yhteisessä seminaarissa elokuussa 2018. Mukaan kutsutaan mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen edustajat. Aineistojen pohjalta tuotetaan kokoava raportti 2019. Toimitetun teoksen lisäksi tuotetaan tuloksista materiaalia verkkoon. Kokemusten perusteella parhaat käytänteet vakiinnutetaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa lukuvuodesta 2018-19 alkaen. Lisäksi KTL:n omarahoitusosuuden turvin tuotetaan kansainvälisesti korkeatasoista, vertaisarvioitua tutkimusta.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)

Yhteyshenkilö (kyllä/ei)Kyllä


Päävastuullinen yksikkö

ProfiloitumisalueMonitieteinen oppimisen ja opetuksen tutkimus (Jyväskylän yliopisto JYU) MultiLeTe


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:39