Osallistaminen ilmastopolitiikassa


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroYM144/481/2016


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 17 530,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.04.2018

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2018


Tiivistelmä

Hakemus on osahanke käynnissä olevan TEAS-hankkeen Osallistaminen ilmastopolitiikassa päätösvaiheessa. Osahankeen tehtävänä on raportoida ja viestiä, mitä osallistamisella tarkoitetaan ilmastopolitiikan yhteydessä. Ajatus osallistamisesta sisältyy painokkaasti ilmastolain tarkoitukseen ja sen yleisiin tavoitteisiin. Ilmastopaneelin hankkeessa on selvitetty käsitteellisesti ja empiirisesti eri toimijoiden osallistumisen tavoitteita ja keinoja ilmastotoimissa painottaen erityisesti ilmastoimien hyvinvointivaikutusten arviointia. Kirjallisuustarkastelujen lisäksi hankkeessa on toteutettu ideariihityyppistä työpajakäytäntöä hyvinvointivaikutusten arviointiin liittyvien vähän tutkittujen teemojen osalta. Työpajoja on järjestetty kolme ja niihin on osallistunut tutkijoita sekä toimijoita julkisesta hallinnosta, asiantuntijaorganisaatioista ja järjestöistä. Lisäksi hankkeeseen on tehty kaksi pro gradu -tutkielmaa. Tuloksina julkaistaan raportti kirjallisuuskatsauksen, pro gradu -tutkielmien ja työpajoista kerätyn aineiston perusteella. Lisäksi tehdään kartoitusta ilmastotoimijoiden sidosryhmäyhteyksistä. Viestintä on keskeinen osa päättyvää hanketta. Tuloksista tiedotetaan liitteenä olevan viestintäsuunnitelman mukaisesti.


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Seurantakohteet

ProfiloitumisalueHyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2023-24-08 klo 20:51