Tunnetaidot ja hyvinvointi käsi kädessä!


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumero235/17/2021


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 33 699,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä05.05.2021

Hankkeen päättymispäivämäärä31.12.2022


Tiivistelmä

Tavoitteena on vahvistaa opettajien ja ohjaajien ymmärrystä lasten ja oppilaidentunnetaidoista, tunne-elämän kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä ja sen myönteisestä pedagogisesta tukemisesta kohtaamistilanteissa. Hyvät tunnetaidot ovat perusta hyvinvoinnille, vuorovaikutustaidoille ja oppimiselle. Kun lapsi ja nuori osaa säädellä tunteitaan, tunnistaa omia ja toisten tunteita sekä toimia niiden kanssa rakentavasti, kiusaamisen ja syrjäytymisenriskit vähenevät. Myös opettajan omat tunnetaidot ovat olennaisessa osassa siinä, millaistamallia hän antaa lapselle ja nuorelle. Hyvät tunnetaidot ovat myös uupumusta ehkäiseviä ja jaksamista tukevia taitoja.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)

Yhteyshenkilö (kyllä/ei)Kyllä


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2023-28-04 klo 09:29