Kulttuurin diagnostisoituminen kotimaisessa mediassa ja kirjallisuudessa 2000-luvulla
Päärahoittaja
Päärahoittajan myöntämä tuki (€)
- 29 250,00
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aloituspäivämäärä: 01.09.2022
Hankkeen päättymispäivämäärä: 31.10.2023
Tiivistelmä
Kirjallisuuden alan väitöstutkimukseni analysoi kulttuurin diagnostisoitumista kotimaisessa 2000-luvun mediassa ja kirjallisuudessa. Kysyn, miten niissä käytetään psykiatrisia diagnooseja, jotka on alun perin tarkoitettu lääketieteen tunnustamiksi ja tunnistamiksi taudinmääritteiksi. Tutkin siis psykiatristen diagnoosien leviämistä ja arkipäiväistymistä, sitä kuinka diagnoosit ovat siirtyneet varsinaisesta yhteydestään osaksi nykykulttuuria ja -kieltä. Ilmiö on ajankohtainen muttei historiaton, ja sitä on jäsennetty psykologian, filosofian, yhteiskuntatieteiden ja historian tutkimuksessa. Silti kulttuurintutkimuksellinen ja nimenomaan kulttuurituotteisiin kohdistuva tutkimus tästä näkökulmasta on ollut yllättävän vähäistä, kotimaisen nykykulttuurin osalta jopa olematonta. Siksi tarvitaan kipeästi kulttuurianalyysiä, joka ottaa huomioon kulttuurituotteiden erityisyyden. Tarkka ja yksityiskohtiin pureutuva kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus täydentää, paikkaa ja mahdollisesti myös korjaa muilla aloilla esitettyjä huomioita kulttuurituotteista.
Tutkimusta motivoi kaksi havaintoa: ensinnäkin sekä psykiatrisesti diagnosoituja että diagnoosinimikkeitä on enemmän kuin koskaan ja lisäksi mielenterveysongelmia käsittelevän kaunokirjallisuuden määrä on kasvanut. Oletettavasti myös media hyödyntää erilaisia diagnooseja aiempaa yleisemmin. Diagnoosit siis ovat osa monien ihmisten elettyä todellisuutta ja lähes kaikkien kokemaa nykykulttuuria. Kyse on visaisesta ilmiöstä, jota on syytä selittää ja pohtia erilaisista näkökulmista ja lähtökohdista käsin, ennen muuta kriittisesti. On esimerkiksi pidettävä esillä yhtäältä sitä, että kulttuurituotteet reagoivat aikaansa – kun ihmisiä diagnosoidaan, diagnoosit leviävät myös kirjallisuuteen ja mediaan – ja toisaalta sitä, että kulttuurituotteet itse osallistuvat kulttuurin diagnostisoitumiseen ja mahdollisesti todellistenkin diagnosointien lisääntymiseen. Kun Yleisradion verkkokirjoituksessa diagnosoidaan muumikirjojen Vilijonkalle paniikkihäiriö ja Ruttuvaarille vanhuusiän masennus, ehkäpä ihmisten kynnys diagnosoida itse itseään ja muita madaltuu.
Tutkimus on artikkelimuotoinen ja se liikkuu mediatutkimuksen ja nykykulttuurin tutkimuksen rajapinnoilla. Menetelminä käytän kulttuurintutkimuksellista diskurssianalyysiä sekä kerronnan tutkimuksen metodeja. Analysoin kaunokirjallisuuden diagnostisia luentatapoja (Kulttuurintutkimus 2019), diagnooseja kielikuvina mediateksteissä (Media ja viestintä 2020), diagnoosiperustaisia omakohtaisia teoksia (Avain 2021) ja diagnoosien haltuun ottamisen ja vastustamisen tapoja (Journal of Health and Social Behavior 2022). Teen tutkimuksen Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa, jonka yhteydessä toimii myös Nykykulttuurin tutkimuskeskus. Lisäksi tutkimusta kommentoidaan ja edistetään valtakunnallisessa kulttuurisen mielenterveystutkimuksen verkostossa.
Vuoden 2019 ajan tutkimusta rahoittaa Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö.
Tutkimusta motivoi kaksi havaintoa: ensinnäkin sekä psykiatrisesti diagnosoituja että diagnoosinimikkeitä on enemmän kuin koskaan ja lisäksi mielenterveysongelmia käsittelevän kaunokirjallisuuden määrä on kasvanut. Oletettavasti myös media hyödyntää erilaisia diagnooseja aiempaa yleisemmin. Diagnoosit siis ovat osa monien ihmisten elettyä todellisuutta ja lähes kaikkien kokemaa nykykulttuuria. Kyse on visaisesta ilmiöstä, jota on syytä selittää ja pohtia erilaisista näkökulmista ja lähtökohdista käsin, ennen muuta kriittisesti. On esimerkiksi pidettävä esillä yhtäältä sitä, että kulttuurituotteet reagoivat aikaansa – kun ihmisiä diagnosoidaan, diagnoosit leviävät myös kirjallisuuteen ja mediaan – ja toisaalta sitä, että kulttuurituotteet itse osallistuvat kulttuurin diagnostisoitumiseen ja mahdollisesti todellistenkin diagnosointien lisääntymiseen. Kun Yleisradion verkkokirjoituksessa diagnosoidaan muumikirjojen Vilijonkalle paniikkihäiriö ja Ruttuvaarille vanhuusiän masennus, ehkäpä ihmisten kynnys diagnosoida itse itseään ja muita madaltuu.
Tutkimus on artikkelimuotoinen ja se liikkuu mediatutkimuksen ja nykykulttuurin tutkimuksen rajapinnoilla. Menetelminä käytän kulttuurintutkimuksellista diskurssianalyysiä sekä kerronnan tutkimuksen metodeja. Analysoin kaunokirjallisuuden diagnostisia luentatapoja (Kulttuurintutkimus 2019), diagnooseja kielikuvina mediateksteissä (Media ja viestintä 2020), diagnoosiperustaisia omakohtaisia teoksia (Avain 2021) ja diagnoosien haltuun ottamisen ja vastustamisen tapoja (Journal of Health and Social Behavior 2022). Teen tutkimuksen Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa, jonka yhteydessä toimii myös Nykykulttuurin tutkimuskeskus. Lisäksi tutkimusta kommentoidaan ja edistetään valtakunnallisessa kulttuurisen mielenterveystutkimuksen verkostossa.
Vuoden 2019 ajan tutkimusta rahoittaa Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö.
Vastuullinen johtaja
Päävastuullinen yksikkö
Seurantakohteet
Profiloitumisalue: Fyysinen aktiivisuus eliniän aikana (Jyväskylän yliopisto JYU) PACTS; Hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well
