Pilvien kuvaaja. Valokuvaaja Matti Poutvaara Suomen tallentajana


Päärahoittaja


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 12 000,00


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.12.2019

Hankkeen päättymispäivämäärä31.05.2020


Tiivistelmä

Pilvien kuvaaja. Valokuvaaja Matti Poutvaara Suomen tallentajana

Matti Poutvaara on yksi Suomen tunnetuimmista ja tuotteliaimmista maisemavalokuvaajista, jonka aktiiviura ulottui 1920-luvulta 1970-luvulle. Suomalaisen maisemavalokuvauksen kehityksen kannalta pitkästä ja merkittävästä urastaan huolimatta Poutvaarasta ja hänen tuotannostaan ei ole tehty kattavaa selontekoa. Tekeillä oleva hanke pyrkii paikkaamaan tätä epäkohtaa ja luomaan teoksen, jossa Poutvaaran ohella tarkastellaan myös yleisemmin 1900-luvun suomalaista ammattimaista valokuvausta, kameraseuratoimintaa, ilmakuvausta, julkaisutoimintaa sekä valokuvauksen kentällä vallinneita tyylisuuntia ja esteettisiä murroksia. Julkaisujen ohella Poutvaaran kuvatuotantoon syvennytään museoihin ja arkistoihin tallennettujen kymmenientuhansien valokuvien ja negatiivien avulla. Yleisemmällä tasolla tietoteos auttaa hahmottamaan suomalaista maisemakuvausta ja ymmärtämään sen yhteyksiä erilaisiin maisemakäsityksiin ja ympäristöarvoihin.


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Tieteenalat


Liittyvät julkaisut ja muut tuotokset


Viimeisin päivitys 2022-06-07 klo 12:45