Samalla aallonpituudella – älykkäät järjestelmät ja fysiologiset mittarit oppimisen tulkkeina (Aalto)


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroKSL/201/04.03.02.00/2018)


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 25 877,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.10.2018

Hankkeen päättymispäivämäärä31.03.2019


Tiivistelmä

Tutkimusryhmässämme  on jo saatu alustavia tuloksia autonomisen hermoston osallisuudesta merkityksellisten oppimiskokemusten taustalla. Samalla aaltopituudella -hankkeessa laajennetaan sovellusalueita, pilotoidaan uusia mittausmenetelmiä sekä kokeillaan uudenlaista analytiikkaa oppimisen ilmiön tunnistamiseksi. Hanke keskittyy erityisesti dokumentoimaan oppimisen ilmenemistä (säröytymistä) oppija-ohjaaja -vuorovaikutustilanteissa, joissa hyödynnetään soveltavia mittausmenetelmiä esimerkiksi aivotutkimuksesta ja hyvinvointiteknologiasta oppimisen konteksteissa. Aineiston analyysissa kokeillaan uusina menetelminä älykkään teknologian mahdollisuuksia mm. luonnollisen kielen analytiikan sekä koneoppimisen alueilla.


Vastuullinen johtaja


Muut hankkeeseen liittyvät henkilöt (JYU)


Päävastuullinen yksikkö


Seurantakohteet


Viimeisin päivitys 2023-24-08 klo 20:49