Aivotiedon jalostamo - tutkimustiedosta asiantuntijuuteen


Päärahoittaja

Rahoittajan antama koodi/diaarinumeroA71778


Päärahoittajan myöntämä tuki (€)

  • 233 290,00


Rahoitusohjelma


Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituspäivämäärä01.03.2016

Hankkeen päättymispäivämäärä28.02.2018


Tiivistelmä

Aivotiedon jalostamo–hankkeen tavoitteena on muodostaa Jyväskylän yliopiston monitieteiselle
aivotutkimuskeskukselle palvelukonsepti, jolla tutkimustietoa 'jalostetaan' eri kohderyhmiä varten. Palvelukonsepti
rakennetaan erityisesti lisäämään aivo- ja ihmistieteelliseen tutkimukseen perustuvaa palvelu- ja tuotekehitystä pkyrityksissä. Palvelukonseptin keskeiset sisällöt ovat aivo- ja ihmistieteellisen tutkimuksen tietämyksenhallinnan
(‘knowledge management’) lisääminen, tiedon asiantunteva suodattaminen eri tarpeiden näkökulmasta sekä
konkreettisten tutkimusedellytysten tuominen lähemmäksi niitä potentiaalisesti hyödyntäviä yrityksiä.

Hankkeessa toteutetaan kolme työpakettia: 1. Laaditaan monitieteisen aivotutkimuskeskuksen markkinointistrategia ja
viestintämateriaali, jossa kuvataan konkreettiset toimintaympäristöt sekä tutkimustoiminta. 2. Kehitetään
TIEDONJALOSTUS palvelukonsepti, jossa tietyn aihealueen tutkimustiedosta kootaan kattava kartoitus ja jalostetaan
se tilaajan edellyttämään muotoon (mm. koulutuksen, tuotekehityksen, innovaation tarpeisiin). 3. Kehitetään
WORKSHOP palvelukonsepti, joka edistää pk–yritysten mahdollisuuksia hyödyntää aivotutkimuksen ja ihmistieteiden
mittausmenetelmiä toiminnassaan. Tavoitteena on erityisesti mahdollistaa ruohonjuuritasolla tapahtuva kevyen
byrokratian yhteistoiminta ja kytkeä kansainväliset huippuasiantuntijat mukaan vuorovaikutukseen. Hankkeen aikana
toteutetaan kolme pilotticasea. Ensimmäinen pilotti on sovittu Suomalaisen oppimisosaamisen verkoston kanssa - sen
toteutuksessa tehdään yhteistyötä myös muiden asiantuntijaorganisaatioiden (esim. Niilo Mäki Instituutti) kanssa.

Aivotiedon jalostamo -hankkeessa monitieteisen aivotutkimuskeskuksen toimintaa kehitetään palvelemaan ja
laajentamaan alueellisesti vahvoja osaamisaloja, jotka ovat aivotutkimuskeskuksen ja Jyväskylän yliopiston
tutkimuksen keskiössä. Näitä ovat oppiminen, opetus ja kehitys sekä liikunta, terveys ja hyvinvointi. Hankkeessa
muodostetaan verkosto, jossa alueellinen osaaminen yhdistyy ja joka saa näkyvyyttä ja painoarvoa kansallisella ja
kansainvälisellä kentällä. Oppimisen ja kehityksen tukemiseen perehtyneen monialainen osaamisverkoston suojelijaksi on lupautunut lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Hankkeessa tavoitellaan pysyvää toimintatapaa, joka tehostaa aivotutkimustiedon hyödynnettävyyttä ja vahvistaa
Jyväskylän yliopiston ja alueen roolia kansallisesti ja EU:ssa. Hankkeen toimintatavoissa noudatetaan tasa-arvoa ja
kestävän kehityksen periaatteita.


Vastuullinen johtaja


Päävastuullinen yksikkö


Viimeisin päivitys 2022-23-08 klo 23:58