Digitaalisen väkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen sosiaalityössä (DIGISOS)
Main funder
Funder's project number: VN/10039/2023
Funds granted by main funder (€)
- 74 359,00
Funding program
Project timetable
Project start date: 01/06/2023
Project end date: 31/12/2025
Summary
DIGITAALISEN VÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN JA SIIHEN PUUTTUMINEN SOSIAALITYÖSSÄ (DIGISOS)
Lähisuhteissa tapahtuva väkivalta on maailmanlaajuinen sosiaalinen ja terveydellinen ongelma sekä ihmisoikeuskysymys. Se aiheuttaa huomattavaa inhimillistä kärsimystä, turvattomuutta, sairauksia sekä merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle (Holmes ym 2018; Husso 2003; Kruse ym 2011; Piippo 2022; Siltala 2021). Yhteiskunnan digitalisoituminen ja viestintäteknologioiden kehittyminen ovat muuttaneet ja moninaistaneet paitsi väkivallan muotoja, myös väkivallan seurauksia. Tutkimushankkeessa tarkastelemme digitaalista väkivaltaa osana sosiaalityössä kohdattavaa ja sosiaalityön asiakkaiden kokemaa lähisuhdeväkivaltaa ja verkottunutta yhteiskuntaa, jossa digitaaliset yhteydet ovat erottamaton osa arkea.
Digitaalisella väkivallalla viittaamme parisuhteissa ja läheisissä suhteissa tapahtuvaan väkivaltaan ja vainoon, jossa on hyödynnetty digitaalisia teknologioita kuten älypuhelimia, tietokoneita, sosiaalisen median alustoja, sähköpostia, paikannuslaitteita, pikaviestipalveluita ja hyvinvointiteknologiaa (Woodlock 2017; Ybarra et all 2017). Erityisesti nuorten tyttöjen ja naisten sekä sateenkaarinuorten seksuaalinen häirintä on lisääntynyt viime vuosina hälyttävästi, ja häirintä tapahtuu yleisimmin internetissä (Hietamäki ym. 2021; Kouluterveyskysely 2021).
Tutkimusten mukaan digitaalisen väkivallan kanssa koetaan samanaikaisesti muitakin parisuhdeväkivallan muotoja, kuten henkistä tai fyysistä väkivaltaa (Marganski & Melander 2018, 1071; Temple ym. 2016, 340). Teknologisen kehityksen varjopuolena on syntynyt myös uusia keinoja toteuttaa taloudellista ja seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa sekä jopa henkeä uhkaavaa vainoa.
Tietokoneet, älypuhelimet, internet ja muut digitaaliset teknologiat ovat olennainen osa ihmisten arkea ja toimintaa, mistä on osaltaan seurannut myös digitaalisten väkivallan sivuuttamista ja normalisointia asenteiden tasolla. Väkivallan seurauksia saatetaan vähätellä, koska teot eivät tapahdu “kasvokkain”. (Dragiewicz ym. 2018.) Digitaalisuus on kuitenkin elämän lähes kaikkiin osa-alueisiin ja vuorovaikutussuhteisiin kietoutunut ilmiö, ei ihmisen elämästä erillinen saareke (Hakkarainen 2019). Digitaalisen väkivallan vakavuudesta kertoo Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvovan asiantuntijaryhmän julkaisemat väkivallan “digitaalista ulottuvuutta” koskevat toimintasuositukset (GREVIO 2021). Vuoden 2023 alusta uudistunut seksuaalirikoslainsäädäntö puuttuu nyt myös monilla tavoin verkossa tapahtuviin seksuaalisiin loukkauksiin.
Väkivaltatutkimuksen rinnalla tutkimuksemme kiinnittyy palvelujärjestelmien tutkimuksen kenttään. Apua väkivaltaan liittyviin ongelmiin haetaan Suomessa eniten sosiaali- ja terveyspalveluista ja merkittävä osa asiakkaista ohjataan väkivaltatyön erityispalvelujen piiriin sosiaalityön toimesta. Istanbulin sopimuksen mukaisesti sosiaalipalveluja tulee järjestää digitaalisesta väkivallasta aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Väkivaltatyötä on velvoite tehdä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin sijoittuvassa sosiaalityössä että sosiaalityön erityispalveluissa, kuten väkivaltatyön avopalveluissa ja turvakodeissa. Sosiaaliala on siten avainasemassa digitaalisen väkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. (SHL 1301/2014, 33 a §.)
Väkivalta ja erityisesti digitaalisen väkivallan muodot jäävät ammattilaisilta usein tunnistamatta (Hakkarainen 2019; Lakeus & Keskinen 2020; Powell & Henry 2016; Siltala 2022). Lisäksi merkittävä osa erityispalveluihin kuten turvakotiin ohjatuista asiakkaista hakeutuu palvelujen piiriin toistuvasti (McFarlane ym. 2015; Husso ym. 2021; Niklander ym. 2019). Huoli väkivaltatyön rakenteiden kehittymisestä uusilla hyvinvointialueilla on siten aiheellinen (Nipuli 2019; October & Laitinen 2022). Digitaalisen väkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa on merkittäviä tutkimuksellisia aukkoja, joihin DIGISOS-hanke tarttuu. Keskeisenä yhteistyötahona ovat hyvinvointialueiden väkivaltatyön koordinaattorit.
DIGISOS hankkeessa tutkitaan
1. millaisia ovat lähisuhdeväkivallan eri muotojen, erityisesti digitaalisen väkivallan, tunnistamisen ja väkivaltaan puuttumisen haasteet ja mahdollisuudet,
2. millaisia tuen tarpeita digitaalisen väkivallan kohteena olleilla on ja
3. millaisia ovat väkivaltatyön digitaaliset palvelut, miten ne vastaavat asiakkaiden tuen tarpeisiin ja miten digitaalisia palveluja tulisi kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen sosiaalityössä (TP1) ja sosiaalityön vastuulla olevissa väkivaltatyön erityispalveluissa (TP2)
Lähestymme digitaalista väkivaltaa sen haavoittavuuden sekä asiakkaiden osallisuuden ja turvan rakentumisen näkökulmista. Tutkimushanke koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä työpaketista (TP1 ja TP2). TP1:n tutkimus kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin sijoittuvaan sosiaalityöhön. Tavoitteena on selvittää digitaalisen väkivallan muotojen tunnistamista, väkivaltaan puuttumisen haasteita ja digitaalisten väkivaltatyön palveluiden käyttöä ja kehittämisen mahdollisuuksia. Tavoitteena on ottaa jatkokehittämisen kohteeksi tutkimusryhmän aiemmin erityisesti turvakotityöhön kehittämä digitaalisen väkivallan kartoituslomake. Sen pohjalta tuotetaan sekä perus- että erityispalveluiden sosiaalityöhön systemaattisen väkivallan puheeksi ottamisen tueksi ja digitaalisen väkivallan muotojen kartoittamiseksi tutkimusperustainen digitaalisen väkivallan seulontalomake. Seulontalomakkeen kehittäminen tukee sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota ja vastaa tutkimusryhmän aiemmin terveysalalle kehittämää valtakunnallisessa käytössä olevaa seulontalomaketta sekä terveydenhuollossa ja erityissairaanhoidossa käytössä olevia lähisuhdeväkivallan tunnistamisen menetelmiä.
TP2:n tutkimus kohdistuu sosiaalityön vastuualueella oleviin väkivaltatyön avopalveluihin ja turvakotityöhön. Tavoitteena on kokemusasaintuntijoiden, työntekijöiden ja esihenkilöiden haastattelujen avulla tuottaa tietoa digitaalista väkivaltaa kokeneiden asiakkaiden tuen tarpeista, turvan uudelleen rakentumisen mahdollisuuksista sekä palveluiden (ml. digitaaliset) tarkoituksenmukaisuudesta, saatavuudesta ja kehittämisen mahdollisuuksista.
Yhdessä työpaketit 1 ja 2 muodostavat kokonaisuuden, joka mahdollistaa digitaalisen väkivallan varhaisemman tunnistamisen peruspalveluissa ja väkivaltatyön käytäntöjen ja palvelujen kehittämisen sosiaalityössä ja palvelujärjestelmässä. Kokonaisuus tuottaa lisätietoa erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden palvelutarpeista. Työpaketit tukevat hyvien käytäntöjen levittämistä ja käytäntöön juurruttamista palvelujärjestelmässä, jossa eri väkivallan muotojen kohteena olleet asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua ja palaavat toistuvasti takaisin sosiaalityön palvelujen piiriin. Tehokkaampi väkivaltaan puuttuminen mahdollistaa osallisuuden, toimijuuden ja turvallisuuden lisääntymisen sekä asiakkaiden arjessa että ammatillisissa käytännöissä. Tavoitteena on siirtymä kohti väkivallasta vapaampaa sosiaalisesti kestävämpää yhteiskuntaa.
Hankkeessa hyödynnetään tutkimusryhmän aiemmissa hankkeissa (EPRAS 2017-2019, KOVÄ 2020-2021, DIGNITEAS 2022-2023) kerättyjä aineistoja, jotka ovat tuottaneet ajankohtaista tietoa digitaalisen väkivallan kohtaamisesta ja siihen puuttumisesta sosiaalityössä ja sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja niiden tuottama tieto ja tutkimus muodostaa vahvan perustan DIGISOS-hankkeen tutkimukselle. Tämän lisäksi DIGISOS-hankkeessa kerätään neljä aineistoa:
- Kyselyt sosiaalityöntekijöille ja esihenkilöille sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluissa
- Sosiaalityöntekijöiden ja esihenkilöiden fokusryhmähaastattelut sosiaali- ja terveyspalvelujen peruspalveluissa ja väkivaltatyön erityispalveluissa
- Kokemusasiantuntijoiden syvähaastattelut
Lähisuhteissa tapahtuva väkivalta on maailmanlaajuinen sosiaalinen ja terveydellinen ongelma sekä ihmisoikeuskysymys. Se aiheuttaa huomattavaa inhimillistä kärsimystä, turvattomuutta, sairauksia sekä merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle (Holmes ym 2018; Husso 2003; Kruse ym 2011; Piippo 2022; Siltala 2021). Yhteiskunnan digitalisoituminen ja viestintäteknologioiden kehittyminen ovat muuttaneet ja moninaistaneet paitsi väkivallan muotoja, myös väkivallan seurauksia. Tutkimushankkeessa tarkastelemme digitaalista väkivaltaa osana sosiaalityössä kohdattavaa ja sosiaalityön asiakkaiden kokemaa lähisuhdeväkivaltaa ja verkottunutta yhteiskuntaa, jossa digitaaliset yhteydet ovat erottamaton osa arkea.
Digitaalisella väkivallalla viittaamme parisuhteissa ja läheisissä suhteissa tapahtuvaan väkivaltaan ja vainoon, jossa on hyödynnetty digitaalisia teknologioita kuten älypuhelimia, tietokoneita, sosiaalisen median alustoja, sähköpostia, paikannuslaitteita, pikaviestipalveluita ja hyvinvointiteknologiaa (Woodlock 2017; Ybarra et all 2017). Erityisesti nuorten tyttöjen ja naisten sekä sateenkaarinuorten seksuaalinen häirintä on lisääntynyt viime vuosina hälyttävästi, ja häirintä tapahtuu yleisimmin internetissä (Hietamäki ym. 2021; Kouluterveyskysely 2021).
Tutkimusten mukaan digitaalisen väkivallan kanssa koetaan samanaikaisesti muitakin parisuhdeväkivallan muotoja, kuten henkistä tai fyysistä väkivaltaa (Marganski & Melander 2018, 1071; Temple ym. 2016, 340). Teknologisen kehityksen varjopuolena on syntynyt myös uusia keinoja toteuttaa taloudellista ja seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa sekä jopa henkeä uhkaavaa vainoa.
Tietokoneet, älypuhelimet, internet ja muut digitaaliset teknologiat ovat olennainen osa ihmisten arkea ja toimintaa, mistä on osaltaan seurannut myös digitaalisten väkivallan sivuuttamista ja normalisointia asenteiden tasolla. Väkivallan seurauksia saatetaan vähätellä, koska teot eivät tapahdu “kasvokkain”. (Dragiewicz ym. 2018.) Digitaalisuus on kuitenkin elämän lähes kaikkiin osa-alueisiin ja vuorovaikutussuhteisiin kietoutunut ilmiö, ei ihmisen elämästä erillinen saareke (Hakkarainen 2019). Digitaalisen väkivallan vakavuudesta kertoo Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa valvovan asiantuntijaryhmän julkaisemat väkivallan “digitaalista ulottuvuutta” koskevat toimintasuositukset (GREVIO 2021). Vuoden 2023 alusta uudistunut seksuaalirikoslainsäädäntö puuttuu nyt myös monilla tavoin verkossa tapahtuviin seksuaalisiin loukkauksiin.
Väkivaltatutkimuksen rinnalla tutkimuksemme kiinnittyy palvelujärjestelmien tutkimuksen kenttään. Apua väkivaltaan liittyviin ongelmiin haetaan Suomessa eniten sosiaali- ja terveyspalveluista ja merkittävä osa asiakkaista ohjataan väkivaltatyön erityispalvelujen piiriin sosiaalityön toimesta. Istanbulin sopimuksen mukaisesti sosiaalipalveluja tulee järjestää digitaalisesta väkivallasta aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Väkivaltatyötä on velvoite tehdä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin sijoittuvassa sosiaalityössä että sosiaalityön erityispalveluissa, kuten väkivaltatyön avopalveluissa ja turvakodeissa. Sosiaaliala on siten avainasemassa digitaalisen väkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. (SHL 1301/2014, 33 a §.)
Väkivalta ja erityisesti digitaalisen väkivallan muodot jäävät ammattilaisilta usein tunnistamatta (Hakkarainen 2019; Lakeus & Keskinen 2020; Powell & Henry 2016; Siltala 2022). Lisäksi merkittävä osa erityispalveluihin kuten turvakotiin ohjatuista asiakkaista hakeutuu palvelujen piiriin toistuvasti (McFarlane ym. 2015; Husso ym. 2021; Niklander ym. 2019). Huoli väkivaltatyön rakenteiden kehittymisestä uusilla hyvinvointialueilla on siten aiheellinen (Nipuli 2019; October & Laitinen 2022). Digitaalisen väkivallan tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa on merkittäviä tutkimuksellisia aukkoja, joihin DIGISOS-hanke tarttuu. Keskeisenä yhteistyötahona ovat hyvinvointialueiden väkivaltatyön koordinaattorit.
DIGISOS hankkeessa tutkitaan
1. millaisia ovat lähisuhdeväkivallan eri muotojen, erityisesti digitaalisen väkivallan, tunnistamisen ja väkivaltaan puuttumisen haasteet ja mahdollisuudet,
2. millaisia tuen tarpeita digitaalisen väkivallan kohteena olleilla on ja
3. millaisia ovat väkivaltatyön digitaaliset palvelut, miten ne vastaavat asiakkaiden tuen tarpeisiin ja miten digitaalisia palveluja tulisi kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen sosiaalityössä (TP1) ja sosiaalityön vastuulla olevissa väkivaltatyön erityispalveluissa (TP2)
Lähestymme digitaalista väkivaltaa sen haavoittavuuden sekä asiakkaiden osallisuuden ja turvan rakentumisen näkökulmista. Tutkimushanke koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä työpaketista (TP1 ja TP2). TP1:n tutkimus kohdistuu sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin sijoittuvaan sosiaalityöhön. Tavoitteena on selvittää digitaalisen väkivallan muotojen tunnistamista, väkivaltaan puuttumisen haasteita ja digitaalisten väkivaltatyön palveluiden käyttöä ja kehittämisen mahdollisuuksia. Tavoitteena on ottaa jatkokehittämisen kohteeksi tutkimusryhmän aiemmin erityisesti turvakotityöhön kehittämä digitaalisen väkivallan kartoituslomake. Sen pohjalta tuotetaan sekä perus- että erityispalveluiden sosiaalityöhön systemaattisen väkivallan puheeksi ottamisen tueksi ja digitaalisen väkivallan muotojen kartoittamiseksi tutkimusperustainen digitaalisen väkivallan seulontalomake. Seulontalomakkeen kehittäminen tukee sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota ja vastaa tutkimusryhmän aiemmin terveysalalle kehittämää valtakunnallisessa käytössä olevaa seulontalomaketta sekä terveydenhuollossa ja erityissairaanhoidossa käytössä olevia lähisuhdeväkivallan tunnistamisen menetelmiä.
TP2:n tutkimus kohdistuu sosiaalityön vastuualueella oleviin väkivaltatyön avopalveluihin ja turvakotityöhön. Tavoitteena on kokemusasaintuntijoiden, työntekijöiden ja esihenkilöiden haastattelujen avulla tuottaa tietoa digitaalista väkivaltaa kokeneiden asiakkaiden tuen tarpeista, turvan uudelleen rakentumisen mahdollisuuksista sekä palveluiden (ml. digitaaliset) tarkoituksenmukaisuudesta, saatavuudesta ja kehittämisen mahdollisuuksista.
Yhdessä työpaketit 1 ja 2 muodostavat kokonaisuuden, joka mahdollistaa digitaalisen väkivallan varhaisemman tunnistamisen peruspalveluissa ja väkivaltatyön käytäntöjen ja palvelujen kehittämisen sosiaalityössä ja palvelujärjestelmässä. Kokonaisuus tuottaa lisätietoa erityisen haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden palvelutarpeista. Työpaketit tukevat hyvien käytäntöjen levittämistä ja käytäntöön juurruttamista palvelujärjestelmässä, jossa eri väkivallan muotojen kohteena olleet asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa apua ja palaavat toistuvasti takaisin sosiaalityön palvelujen piiriin. Tehokkaampi väkivaltaan puuttuminen mahdollistaa osallisuuden, toimijuuden ja turvallisuuden lisääntymisen sekä asiakkaiden arjessa että ammatillisissa käytännöissä. Tavoitteena on siirtymä kohti väkivallasta vapaampaa sosiaalisesti kestävämpää yhteiskuntaa.
Hankkeessa hyödynnetään tutkimusryhmän aiemmissa hankkeissa (EPRAS 2017-2019, KOVÄ 2020-2021, DIGNITEAS 2022-2023) kerättyjä aineistoja, jotka ovat tuottaneet ajankohtaista tietoa digitaalisen väkivallan kohtaamisesta ja siihen puuttumisesta sosiaalityössä ja sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja niiden tuottama tieto ja tutkimus muodostaa vahvan perustan DIGISOS-hankkeen tutkimukselle. Tämän lisäksi DIGISOS-hankkeessa kerätään neljä aineistoa:
- Kyselyt sosiaalityöntekijöille ja esihenkilöille sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluissa
- Sosiaalityöntekijöiden ja esihenkilöiden fokusryhmähaastattelut sosiaali- ja terveyspalvelujen peruspalveluissa ja väkivaltatyön erityispalveluissa
- Kokemusasiantuntijoiden syvähaastattelut
