Väitöskirja "Ääriliikkeiden terrorismi ja uhriuden rakentuminen saksalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa"
Päärahoittaja
Rahoittajan antama koodi/diaarinumero: 00241246
Päärahoittajan myöntämä tuki (€)
- 15 000,00
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aloituspäivämäärä: 01.03.2024
Hankkeen päättymispäivämäärä: 31.08.2024
Tiivistelmä
Artikkelipohjaisessa väitöstutkimuksessani tutkin uhriuden rakentumista saksalaisessa yhteiskunnallisessa terrorismikeskustelussa. Tutkimuksen kohteena ovat keskustelut vuonna 2011 paljastuneen äärioikeistollisen terroristisolun "Nationalsozialistischer Untergrundin" (NSU) sekä ISISin Berliinin joulumarkkinoille vuonna 2016 tekemän iskun tiimoilta. Erilaisista ideologisista taustoistaan huolimatta tapaukset herättivät samankaltaisia keskusteluja niin viranomaisten työskentelystä kuin myös uhrien asemasta, minkä vuoksi herää kysymys siitä, miten uhriutta rakennetaan ja tuotetaan kielellisesti. Tutkimukseni lähtee kielentutkimuksen näkemyksestä maailman ja ilmiöiden rakentumisesta sosiaalisena toimintana kielenkäytön kautta. Tutkimuksessani kysynkin, miten uhriutta rakennetaan diskursiivisesti ja mitä nämä kaksi erilaista terrorismitapausta kertovat uhriuden rakentumisesta Saksassa? Aineisto koostuu parlamentaarisista debattipuheista, lehtiartikkeleista sekä sosiaalisen median aineistosta (tviitit). Tämä kriittiseen diskurssintutkimukseen sijoittuva väitöstutkimus lähtee aineistolähtöisesti tarkastelemaan kutakin aineistoa uhriuden diskursiivisen rakentumisen pohjalta ja nojaa näin diskurssintutkimuksen eri metodeihin.
Vastuullinen johtaja
Päävastuullinen yksikkö
Seurantakohteet
Profiloitumisalue: Hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well