Kansalaisten ja yhteisöjen ilmastotoimet
Päärahoittaja
Rahoittajan antama koodi/diaarinumero: VN/4464/2018
Päärahoittajan myöntämä tuki (€)
- 18 973,00
Rahoitusohjelma
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aloituspäivämäärä: 01.07.2018
Hankkeen päättymispäivämäärä: 30.04.2019
Tiivistelmä
Hakemus on osahanke ympäristöministeriön rahoittamalle ”Kuinka paljon ja kenen kanssa – päästöjen vähentämisen perspektiivit ja toimijat. Pariisin ilmastosopimuksen osapuolina ovat valtiot. Muiden toimijoiden sitominen ilmastotalkoisiin näytteli kuitenkin tärkeää roolia sopimusneuvottelujen aikana. Kaiken kaikkiaan tarve sitoa eri yhteiskunnalliset toimijat tiiviimmin ilmastotalkoisiin ja Pariisin sopimuksen toteuttamiseen on kansainvälisesti laajasti tunnustettu. Aihetta on tästä syystä mielekästä pohtia myös Suomen ilmastopolitiikan näkökulmasta. Hankkeen tässä osassa pohditaan sekä kansalaisten että kaupunkien ja yhteisöjen mahdollisuuksia tarttua ilmastotoimiin ja etsitään konkreettisia keinoja kansalaisten aktivoimiseen ja kaupunkien valintojen edistämiseen, jotta ilmastopolitiikan toimijoiden joukko laajenee. Hankkeen tässä osassa on tarkoitus tarkemmin kartoittaa ja nimetä sellaisia toimijoita, joilla on ilmastopolitiikassa jo nyt merkittävä rooli ja/tai potentiaalisesti vahvistuva rooli. Seuraava askel on kuvata näiden toimintaa ja arvioida toimintaresurssien kattavuutta Suomessa suhteessa energia- ja ilmastostrategiassa ja muissa ilmastopoliittisesti keskeisissä asiakirjoissa määritettyihin ilmastotoimiin. Osahankkeen päätuotokset ovat väliraportti ja loppuraportti, joista jälkimmäinen integroidaan koko hankkeen loppuraporttiin. Osahankkeen aikana ja lopussa julkaistaan yksi tai useampia policy briefejä, jotka kokoavat ja esittävät osahankkeen tuottamat toimijakartat ja niitä koskevat johtopäätökset ja ehdotukset ilmastopolitiikan valmisteljoille ja päättäjille tiivistetysti. Viestintä toteutetaan hankeen työsuunnitelman mukaisesti. Tarkempi suunnitelma laaditaan syyskuussa.
Vastuullinen johtaja
Päävastuullinen yksikkö
Seurantakohteet
Profiloitumisalue: Hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (Jyväskylän yliopisto JYU) JYU.Well